Microsoft aikoo lopettaa Windowsin paskeentumisen - K2-projekti pyrkii korjaamaan kaikki Windowsin ongelmat

Petteri Pyyny
27. huhtikuuta, 2026 21:53

Microsoftin käyttöjärjestelmä Windows 11 on viime kuukausina joutunut poikkeuksellisen kovan arvostelun kohteeksi kahdesta eri suunnasta: ensinnäkin käyttäjät ja kuluttajajärjestöt ovat kritisoineet yhtiötä Windowsiin lisätyistä aggressiivisista myynti- ja tilauskehotteista - ja toisaalta käyttäjät ovat valittaneet aivan perusasioiden, kuten suorituskyvyn ja luotettavuuden, rapautumisesta.
Nyt yhtiö yrittää paikata vahingoittunutta mainettaan uudella, koodinimellä Windows K2 tunnetulla hankkeella, jonka tavoitteena on palauttaa käyttäjien luottamus ja tehdä Windows 11:stä vakaampi ja miellyttävämpi alusta.

Yksi näkyvimmistä kiistakysymyksistä on ollut Windows 11:n niin sanottu "toisen vaiheen asennus", joka voi ilmestyä käyttäjälle kuukausia tai jopa vuosia laitteen käyttöönoton jälkeen. Käyttäjälle tämä näkyy niin, että koneen käynnistymisen yhteydessä esille pamahtaakin ruutu, jossa kerrotaan, että tietokoneen asennus on "melkein valmis", vaikka Windows olisi ollut käytössä jo vuosien ajan. Prosessi johdattaa läpi joukkoa valintoja, joissa tarjotaan muun muassa selaimen "suositeltuja asetuksia", puhelimen linkittämistä tietokoneeseen, Office-tilausvaihtoehtoja sekä mainoksia Xbox Game Pass -palvelusta.
Kritiikin kärki kohdistuu siihen, että kyseinen näkymä ei ole oikeasti mikään tekninen tai pakollinen vaihe, vaan ensisijaisesti kanava myydä lisää palveluita ja ohjata käyttäjiä Microsoftin toivomiin asetuksiin. Käyttöliittymä on monien mielestä suunniteltu tavalla, joka tekee ohittamisesta hankalampaa kuin myöntymisestä: näkyvimmät painikkeet kannustavat tilaamaan tai hyväksymään suositukset, kun taas ohituslinkit ovat pienempiä ja vähemmän huomiota herättäviä. Lisäksi osa käyttäjistä hämmentyy siitä, miksi järjestelmä ylipäätään väittää asennuksen olevan kesken, mikä voi herättää huolta laitteen kunnosta.

Vielä isompia ongelmia käytäntö on aiheuttanut yrityksissä, joissa tietokoneita hallinnoidaan keskitetysti IT-tuen toimesta. Ilmoitus nimittäin saattaa pamahtaa näkyviin myös tällaisen tietokoneen ruudulle ja äkillinen "asennuksen viimeistely" -näyttö kesken työpäivän johtaa herkästi turhiin tukipyyntöihin ja työn keskeytymiseen.

Yrityksissä ongelma ei rajoitu pelkkään ajanhukkaan: IT-osastot ovat huolissaan siitä, että työntekijät voivat vahingossa tilata palveluita tai asentaa ohjelmistoja, joita yrityksen IT-tuki ei ole hyväksynyt. Työntekijät ovat saattaneet tilata yrityskoneen tunnuksille Xbox Game Pass -tilauksia tai erillisiä Microsoft 365 -lisenssejä, kun eivät ole ymmärtäneet täysin, miten valikkoviidakko toimii.

Tähän taustaan asettuu Windows K2 -aloite, jonka Windows-johtaja Pavan Davuluri vahvisti julkisesti maaliskuussa. Kyse ei ole erillisestä uudesta Windows-versiosta, vaan pitkän aikavälin projektista, jonka tarkoituksena on korjata Windows 11:n kipupisteitä ja luoda malli, jonka mukaan Windowsia kehitetään jatkossa. Lähteiden mukaan K2 käynnistettiin viime vuoden loppupuolella, ja sen ytimessä ovat kolme pääpilaria: suorituskyky, viimeistely ja luotettavuus. Vähemmän näkyvästi mukana on myös neljäs pilari, yhteisö, jonka kautta Microsoft pyrkii parantamaan vuorovaikutusta aktiivisten käyttäjien ja harrastajien kanssa.

Suorituskyvyn osalta Microsoft on sisäisesti myöntänyt, että Windows 11 on tietyissä tilanteissa hitaampi kuin Windows 10, erityisesti Resurssienhallinnan kaltaisissa järjestelmäsovelluksissa, käyttöliittymän pikavalikoissa ja peleissä. Yhtiö pyrkii muuttamaan tilanteen tekemällä laaja-alaisia optimointeja. Pelikäytössä vertailukohdaksi on otettu SteamOS, ja tavoitteena on saavuttaa vastaava suorituskyky identtisellä laitteistolla. Lisäksi jo aiemmin kerrottiin miten yhtiö on palaamassa käyttöjärjestelmään kuuluvien osalta takaisin natiivisovelluksiin, panostaen niiden suorituskykyyn ja keveyteen.

Viimeistelyn osalta Windows K2 pyrkii vastaamaan pitkään esitettyihin toiveisiin käyttöliittymän joustavuudesta ja yhtenäisyydestä. Yksi näkyvä esimerkki on päätös palauttaa mahdollisuus siirtää ja muuttaa tehtäväpalkin kokoa - ominaisuus, joka oli Windows 11:n alkuperäisissä versioissa poistettu ja josta käyttäjät ovat antaneet runsaasti palautetta. Microsoft kannustaa myös sisäisiä tiimejä hyödyntämään laajemmin omaa WinUI 3 -käyttöliittymäkehystään, jotta järjestelmän eri osat, myös vanhat komponentit, saataisiin yhdenmukaisemman ja teknisesti modernimman käyttöliittymän piiriin.

K2:n tavoitteena on myös puuttua suoraan niihin piirteisiin, joita on pidetty esimerkkeinä Windowsin paskeentumisesta. Lähteiden mukaan Microsoft aikoo poistaa mainokset Käynnistä-valikosta, mikä on merkittävä linjanmuutos taloudellisesta näkökulmasta. Windows K2:lla ei ole virallista päättymispäivää, vaan sitä kuvataan jatkuvaksi kehitysmalliksi, joka määrittelee, miten Windowsia rakennetaan tästä eteenpäin.

Lue myös nämä
Tägit
Windows Windows 11 Microsoft käyttöjärjestelmät
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.