Valtava Interpolin operaatio: Yli 45 000 rikollisten käyttämää IP-osoitetta suljettu kansainvälisessä yhteistyössä

Petteri Pyyny
16. maaliskuuta, 2026 18:42

Interpolin johdolla toteutettu kansainvälinen operaatio Synergia III on Interpolin mukaan iskenyt merkittävästi verkkorikollisuuteen.
Operaation aikana, joka kesti heinäkuusta 2025 tammikuuhun 2026, 72 maan lainvalvontaviranomaiset onnistuivat tunnistamaan ja sulkemaan yli 45 000 huijauksiin käytettyä IP-osoitetta ja palvelinta. Samalla pidätettiin 94 henkilöä ja takavarikoitiin yli 200 laitetta, joita oli hyödynnetty erilaisissa rikoksissa.

Interpolin mukaan Synergia III oli jo kolmas laaja kansainvälinen isku kyberrikollisuutta vastaan. Aiemmissa vaiheissa suljettiin yhteensä lähes 24 000 haitallista verkko-osoitetta, mutta tuorein vaihe oli tähän mennessä laajin ja pitkäkestoisin, mikä näkyi myös saavutettujen tulosten määrässä. Interpolin mukaan operaatio kohdistui erityisesti tietojenkalasteluun, haittaohjelmien levittämiseen, kiristysohjelmiin sekä erilaisiin talous- ja romanssihuijauksiin, joiden määrä on kasvanut viime vuosina.
Operaatiossa keskityttiin etenkin huijaussivustoihin, jotka uskottelivat olevansa verkkopankkien, maksupalveluiden ja valtion virastojen sivustoja. Pelkästään Kiinalle kuuluvassa Macaossa viranomaiset löysivät yli 33 000 tietojenkalastelusivustoa, mukaan lukien väärennettyjä kasinoita ja palveluja, joiden kautta uhreilta urkittiin henkilö- ja maksutietoja.

Afrikassa sijaitsevassa Togossa puolestaan keskityttiin erityisesti sosiaalisen median kautta tapahtuvaan rikollisuuteen. Siellä poliisi pidätti kymmenen henkilöä, joiden epäillään varastaneen käyttäjätilejä, harjoittaneen sosiaalista manipulointia sekä toteuttaneen romanssihuijauksia ja kiristystä. Rikolliset käyttivät uhrien tuttavilta kaapattuja sosiaalisen median tilejä, joistaa sitten otettiin yhteyttä urheihin - lopulta pyrkien rahansiirtoihin tekaistujen romanttisten suhteiden avulla.

Interpolin kyberrikosdirektoraatin johtaja Neal Jetton painotti kansainvälisen yhteistyön merkitystä nykyisessä nopeasti kehittyvässä uhkaympäristössä. Jettonin mukaan kyberrikollisuus on entistä ammattimaisempaa ja tuhoisampaa, mutta operaatio Synergia III osoittaa, että laajamittaisella yhteistyöllä voidaan tehokkaasti hajottaa rikollisverkostoja ja suojella uhreja maailmanlaajuisesti. Suomen viranomaiset eivät olleet mukana tässä Interpolin operaatiossa.

Lue myös nämä
Tägit
Interpol kyberrikos huijaus
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.