Petteri Pyyny
12. marraskuuta, 2025 21:39
Valve on onnistunut muuttamaan varsin peruuttamattomasti PC-pelaamisen maailmaa viimeksi kuluneiden vuosien aikana. Yhtiö julkisti vuonna 2021 oman käsikonsolinsa, Steam Deckin, joka on pohjustanut muutosta isosti.
Steam Deck on kiskaissut PC-pelaamisen myös käsikonsoleiden maailmaan, puhtaasti jo sen vuoksi, että se on ollut suhteellisen edullinen - ja sen avulla on voinut pelata isoa osaa PC-peleistä. Muiden toimijoiden on ollut pakko reagoida asiaan ja sittemmin kannettavia PC-käsikonsoleita on usealtakin eri valmistajalta - ja itse Microsoft on heittänyt oman Xbox-brändinsä mukaan käsikonsoleiden soppaan.
Mutta samalla Steam Deck on myös tasoittanut tietä Linuxin kasvulle oikeaksi, varteenotettavaksi pelialustaksi, sillä Steam Deckin käyttöjärjestelmänä toimii Linux. Yhteensopivuus Windowsille tehtyjen pelien kanssa on luotu Proton-muunnosrajapinnan avulla, jonka ansiosta jo Steam Deckin julkaisun aikaan laitteella pystyi pelaamaan isoa osaa Windows-peleistä.
Ja Steam Deckin suosion kasvaessa, ovat myös pelikehittäjät joutuneet huomioimaan sen - ja samalla myös Linuxin. Eli käytännössä nykyisin uudet PC-pelit pääsääntöisesti toimivat mukisematta myös Protonin läpi Linuxilla.
Nyt Valve aikoo iskeä tähän auenneeseen markkinaan ja yhtiö julkisti hetki sitten pienikokoisen pöytätietokoneen - tai tavallaan olohuoneeseen sijoitetun PC-konsolin, joka kantaa nimeä Steam Machine.
Steam Machine on käytännössä turboahdettu Steam Deck, jota ei kuljeteta mukana, vaan se kytketään suoraan olohuoneen televisioon kiinni. Valve kertoo Steam Machinen olevan kuusi kertaa tehokkaampi kuin Steam Deck. Laite on fyysisiltä mitoiltaan erittäin pieni (sivut ovat noin 16cm pitkät), sitä kehutaan äärimmäisen hiljaiseksi ja myös sen virrankulutus on pientä. Virtalähde on sisäänrakennettu kuution sisään. Valven mukaan kone jaksaisi pyörittää pelejä 4K-tarkkuudella 60fps kuvanopeudella.
Steam Machinen tekniset tiedot:
Sitä tärkeintä, eli laitteen hintaa ei ole vielä kerrottu. Myöskään tarkkaa hetkeä, milloin Steam Machine tulee myyntiin, ei ole paljastettu, mutta se tiedetään, että ajankohta venyy vuodelle 2026. Yhtiön mukaan tekniset tiedot saattavat vielä muuttua hieman ennen laitteen myyntiintuloa.
Steam Machinen kaveriksi yhtiö julkisti myös uusitut Steam Controller -peliohjaimet sekä Steam Frame -virtuaalitodellisuuslaitteiston, joka toimii yhdessä sekä Steam Machinen että tavallisten pelitietokoneidenkin kanssa.
Nyt julkistettu Steam Machinehan ei ole suinkaan ensimmäinen laatuaan, sillä Valve yritti jo kymmenisen vuotta sitten saada Steam-pelikaupalleen ja Linuxille jalansijaa olohuoneissa. Monien erilaisten kokeiluiden jälkeen lopulta Steam Deckista tuli se laite, joka avasi Valvelle ja Linuxille ovet pelaajien elämään laajemmin. Nyt yhtiö toivoo, että Steam Deckin suosio ja pelien yhteensopivuuden parantuminen olisivat tasoittaneet tietä niin paljon, että Steam Machinen uusi sukupolvi pystyisi valloittamaan pelaajien olohuoneet.