Petteri Pyyny
23. lokakuuta, 2025 18:28
Maailman suurin keskustelufoorumi, "netin vessanseinä", Reddit tipautti vuosi sitten ennenkuulumattoman pommin. Tuolloin yhtiö kertoi solmineensa Googlen kanssa yksinoikeussopimuksen Redditin sisältöihin.
Sopimuksen solmimisen jälkeen siis yksikään toinen hakukone ei ole saanut enää indeksoida Redditin tuoreita keskusteluja. Eli viimeiseen vuoteen syntyneitä uusia keskusteluketjuja ei saa löytyä muista hakukoneista, kuten vaikkapa DuckDuckGo'sta tai Bingistä.
Reddit on myös alkanut rajoittamaan palvelusta löytyvien keskustelujen käyttöä tekoälyjen koulutusmateriaalina. Vain Redditin kanssa lisenssisopimuksen solmineilla tahoilla on oikeus kerätä Redditin sisältöjä omien tekoälymalliensa koulutukseen. Yksi lisensoijista on juurikin Google, mutta Reddit on lisensoinut sisältönsä myös mm. OpenAI:lle.
Mutta tekoäly-yhtiöt ovat muutenkin toimineet jo vuosien ajan hyvinkin vahvasti lainsäädännön harmaalla alueella koulutusmateriaalinsa keräämisen kanssa. Esimerkiksi yksi suosituimmista tekoälypohjaisista hakukoneista, Perplexity, on jäänyt toistuvasti kiinni siitä, että yhtiö ei kunnioita verkkosivujen ns. robots.txt -tiedostoja. robots.txt -tiedosto on vuosikymmeniä vanha mekanismi, jolla sivustot päättävät sen, mitkä botit saavat kerätä sivustolta tietoja ja mitkä eivät.
Nyt Reddit on päättänyt ryhtyä tilanteessa aiempaa kovempiin toimiin. Se haastoi jo kesällä tekoälyfirma Anthropicin oikeuteen sisältöjensä luvattomasta käytöstä.
Tällä viikolla yhtiö haastoi neljä muuta firmaa oikeuteen, samasta syystä.
Isoin oikeuteen haastetuista yhtiöistä on juurikin Perplexity, mutta joukossa on myös pienempiä toimijoita, kuten liettualainen Oxylabs, amerikkalainen SerpApi sekä venäläinen AWMProxy.
Reddit on pyytänyt oikeutta estämään yhtiöitä käyttämästä sen palvelusta kerättyjä tietoja omissa palveluissaan. Lisäksi Reddit vaatii määrittelemättömän suuruisia vahingonkorvauksia kaikilta yhtiöiltä.