Petteri Pyyny
15. lokakuuta, 2025 17:25
Tuntuu hämmentävältä ajatella, että nykyinen tekoälyn aikakausi alkoi vain kolme vuotta sitten, kun ChatGPT julkaistiin.
Näiden kolmen kuluneen vuoden aikana tekoälystä on tullut erottamaton osa ihmisten arkea ja alan pioneerin, OpenAI:n ChatGPT-palvelusta on tullut nopeimmin suosiotaan kasvattanut digitaalinen kuluttajapalvelu ikinä.
Mutta samalla tuntuu, että tekoälyyn ladatut odotukset ovat nuupahtaneet sitä nopeammin, mitä paremmin me olemme tulleet sinuiksi nykyisenkaltaisten, suuriin kielimalleihin pohjautuvien tekoälyjen kanssa.
Vielä puolitoista vuotta sitten tuntui, kuin ns. supertekoäly eli AGI olisi aivan nurkan takana. Eli tekoäly, joka ohittaisi ihmiskunnan älykkyydessään, kaikilla elämän alueilla.
Toki, joku viisas totesikin, että kun puhutaan siitä, miten tekoäly ohittaa pian ihmisten älykkyyden, kannattaa kysyä jatkokysymyksenä se, että keistä ihmisistä nyt on tarkalleen ottaen kyse.
Eli sitä utopiaa, jossa tekoäly ratkaisisi kaikki ihmiskunnan suuret ongelmat, hetkenä minä hyvänsä, ei tullutkaan. Ja nyt jopa alan suurimmat pelurit ovat alkaneet pakittelemaan suurissa lupauksissaan ja todenneet, että supertekoäly on vielä kovin kaukana tulevaisuudessa.
Mutta todettakoon, että jo nykyisetkin, suuriin kielimalleihin pohjautuvat tekoälyt, ovat erinomaisia apureita varsin monissa tehtävissä. Yritykset käyttävät jo nyt niitä taustajärjestelmiensä tehostamiseen ja tavallisessa arkikäytössäkin tekoäly on mainio apuri vaikkapa tekstin jäsentämiseen sekä taitavan ohjelmoijan virtuaalisena työparina.
Tekoälyfirmoilla on kuitenkin yksi iso ongelma. Niiden otsikoissa pysyminen nojaa vahvasti siihen, että tavalliset ihmiset käyttävät niitä arjessaan mitä moninaisimpiin asioihin, yksinkertaisina chatbotteina.
Ja samalla tekoälylaskenta on äärimmäisen kallista. On esitetty arvioita että edes kuukausimaksullisia tekoälypalveluita käyttävät tavalliset käyttäjät eivät kata kuukausimaksuillaan tekoälylaskennan kustannuksia. Saati sitten ilmaiskäyttäjät, jotka ovat lähinnä rahallinen rasite.
Joten tällä hetkellä yhtiöt ovatkin kääntäneet katseensa siihen, miten ilmaiskäyttäjistä saataisiin maksavia käyttäjiä - tai edes jollain tavalla rahallisesti kannattavampia käyttäjiä.
Eli sen sijaan, että kehitys kehittyisi parhaillaan kiitolaukkaa kohti uusia, nerokkaita tekoälyn kehitysaskeleita, firmat keskittyvätkin leipomaan palveluihinsa mainoksia sekä pyrkivät koukuttamaan käyttäjiään maksaviksi asiakkaiksi.
Esimerkiksi OpenAI:n viime aikaiset yhteistyökuviot mm. Walmartin kanssa ovat selkeä osoitus siitä, miten mainonta tai mainonnan rajamailla pyörivä toiminta on nyt isossa osassa kaikkea uutta. Samoin vaikkapa tekoälyfirma Perplexity on kertonut, miten yhtiö aikoo puristaa tekoälynsä käyttäjät tehokkaasti mainostajille myytäviksi kohteiksi.
Ja kenties surullisin esimerkki siitä, miten yhtiöt toivovat käyttäjien koukuttuvan tekoälyn kanssa pitkiin keskusteluihin - ja siten maksamaan palveluista kuukausimaksua - nähtiin, kun OpenAI löysäsi tällä viikolla aiempia ChatGPT:n linjauksiaan.
Nyt ChatGPT suostuu juttelemaan "tuhmia", eroottis-sävytteisiä keskusteluja käyttäjiensä kanssa ja luomaan heihin ikään kuin henkilökohtaisemman, syvemmän keskusteluyhteyden.
Tällaisessa käytössä ChatGPT:n ja muiden palveluiden ilmaiskäytön käyttörajat napsuvat hyvinkin nopeasti täyteen - ja kuluttajan pitää avata lompakkoaan, jotta tekoälyn kanssa keskustelu sujuisi jatkossakin.
Tällaiset suuntaukset peittävät valitettavasti helposti alleen kaikki ne oikeat, jo nähtävissä olevat tekoälyn hyödyt. Ne eivät paljastu Googlen hakukoneen tekoälyvastauksia tuijottaessa eivätkä tuhmia ChatGPT:lle jutellessa, vaan nykyisten ratkaisujen ymmärtämisessä sekä niiden valjastamisessa järkevään käyttöön.
Toivoa sopii, että jossain on edelleen matemaatikkoja ja tekoälytutkijoita pohtimassa myös tekoälyn teknisiä kehitysloikkia, eivätkä yhtiöiden kaikki kehitysbudjetit ohjautuisi siihen, miten nykyisistä tuotteista saataisiin nopealla tahdilla rahallisesti kannattavia.
-Petteri Pyyny
AfterDawn Oy
BlueSky: @pyyny | Threads: @ppyyny