Suomi aikoo ryhtyä perimään Netflixiltä ja HBO Maxilta rahaa - käytettäisiin suomalaisten elokuvien ja TV-ohjelmien tukeen

Petteri Pyyny
30. syyskuuta, 2025 21:49

Suomen valtio aikoo ryhtyä perimään suoratoistopalveluilta kuten Netflixiltä ja HBO Maxilta rahaa. Kyseessä on ns. maksuvelvoite ja vastaava mekanismi on käytössä jo useissa muissakin Euroopan maissa.
Valtio kohdentaisi suoratoistopalveluilta kerätyillä rahoilla rahoittaa kotimaista audiovisuaalista tuotantoa, eli käytännössä suomalaisia elokuvia ja suomalaisia TV-sarjoja.

Suomalaista av-alaa pitää puolustaa. Kukaan muu ei tee suomalaisia sisältöjä meidän puolestamme. Meillä on huikeaa av-alan osaamista, jonka kasvua ja kansainvälistymistä on tärkeää tukea.
-Lulu Ranne (ps), liikenne- ja viestintäministeri


Samaan aikaan hallitus on leikannut kulttuurin valtiontukea hyvin reippaalla kädellä viime vuosien aikana. Mm. Elokuvasäätiö on ollut huolissaan kotimaiselle kulttuurille osoitettujen tukien leikkauksista.

Opetus- ja kulttuuriministeriön esityksessä arvioidaan, että maksuvelvoite tuottaisi vuosittain noin 5 - 9 miljoonaa euroa, riippuen maksun lopullisesta tasosta.

Maksuvelvoitetta ja sen tasoa on asetettu tutkimaan työryhmä, jonka pitäisi saada valmiiksi ehdotus maksuvelvoitteen toteuttamisesta kesäkuuhun 2026 mennessä. Hallituksen on tarkoitus esittää maksuvelvoitteen mahdollistavaa lakia vuoden 2026 aikana.

Lue myös nämä
Tägit
Suomi suoratoisto Opetus- ja kulttuuriministeriö Netflix HBO Max
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.