Petteri Pyyny
15. syyskuuta, 2025 8:13
Microsoft myöntää rivien välistä, että sen omistama Teams ei ole lopulta kovinkaan kaksinen etätyöläisten työkalu.
Näin voi ainakin päätellä siitä, että jätti vaatii omia työntekijöitään palaamaan takaisin toimistolle.
Business Insiderin mukaan yhtiö aloittaa vaiheittaisen muutoksen, jossa kaikkien yhtiön työntekijöiden on pakko alkaa tekemään töitä toimistolta käsin.
Ensimmäisenä muutos koskee yhtiön Seattlessa sijaitsevan pääkonttorin työntekijöitä, joiden pitää alkaa tekemään töitä toimistolta käsin kolmena päivänä viikossa helmikuusta 2026 alkaen. Sen jälkeen samaan käytäntöön siirtyvät pikkuhiljaa kaikki muutkin Microsoftin Yhdysvalloissa työskentelevät työntekijät.
Aivan viimeisenä sama vaatimus tullaan ulottamaan myös muissa maissa - myös Suomessa - työskenteleviin Microsoftin työntekijöihin. Aikataulua siitä, milloin muutos otetaan voimaan kansainvälisissä Microsoftin toimipisteissä, ei ole tiedossa.
Microsoft ei toki ole linjauksensa kanssa yksin, vaan mm. Meta on kiristänyt etätöihin liittyviä sääntöjään. Jotkut yhtiöt, kuten Amazon ja Dell ovat kieltäneet etätyöt kokonaan.
Päinvastaisia linjauksiakin on nähty, sillä ruotsalaislähtöinen Spotify on kertonut, että se "palkkaa ainoastaan aikuisia" ja näin ollen sallii täysin vapaasti etätöiden tekemisen.
Viime vuonna kerrottiin, miten osa yritysjohtajista oli myöntänyt suoraan, että kieltämällä etätyöt, yritykset toivoivat osan työntekijöistä irtosanoutuvan vapaaehtoisesti.
Erityisen noloa toimistoille palaamisen pakottaminen on etätyöhön tarkoitettuja ohjelmistoja kehittäville tahoille, kuten Microsoftille ja Zoomille.