Petteri Pyyny
28. elokuuta, 2025 7:52
Maailman ylivoimaisesti suosituin tapa opiskella kieliä kännykän näytöltä on ollut jo pitkään Duolingo. Mutta nyt Duolingon valta-asemaa on horjuttamassa varsin yllättävä taho.
Google on lisännyt jokaisesta Android-puhelimesta löytyvään Google Kääntäjä -sovellukseen uuden toiminnon, jonka avulla voi opiskella kieliä.
Uusi Harjoittele-tila toimii niin, että käyttäjälle tehdään ensin pienimuotoinen testi uuden kielen taitotason määrittämiseksi. Tämän jälkeen osion kautta voi alkaa treenaamaan omaa kielitaitoaan, haluamallaan kielellä.
Lisäksi oman tavoitetilansa voi säätää sen mukaan, mihin käyttötarkoitukseen kieltä opiskelee. Eli haluaako opetella kieltä työelämän tarkoituksiin vai kenties arkipäivän tilanteita varten.
Kielten harjoittelu perustuu - tietysti - Googlen Gemini-tekoälyyn, joka laatii käyttäjälle yksilölliset harjoitukset ja seuraa oppimisen edistymistä.
Alla Googlen esittelyvideo toiminnosta:
Toiminto on toistaiseksi kokeiluvaiheessa ja tarjolla olevia kielipareja on varsin vähän. Tuettuna on ainoastaan espanjan, ranskan ja portugalin opiskelu englantia "pohjakielenä" käyttäen. Lisäksi ranskaa, portugalia ja espanjaa osaavat voivat opiskella sovelluksen kautta englantia. Mutta esimerkiksi ranskaa puhuvat eivät voi toistaiseksi opiskella espanjaa.