Petteri Pyyny
23. elokuuta, 2025 14:44
Suomen Posti ja lukuisat muut eurooppalaiset postipalvelut ovat päättäneet lopettaa kokonaan lähetysten välittämisen Yhdysvaltoihin.
Osa postiyhtiöistä kieltäytyy lähettämästä vain kaupallisia lähetyksiä, eli käytännössä yritysten lähettämiä paketteja, mutta mm. Suomen Posti keskeytti väliaikaisesti myös lahjaksi merkittyjen lähetysten välityksen Yhdysvaltoihin.
Taustalla on Trumpin hallinnon päätös lakkauttaa ns. de minimis -säännös, jonka perusteella alle tietyn rahallisen arvon jäävät lähetykset on voinut lähettää Yhdysvaltoihin ilman tulleja.
Tämä muutos ei sinänsä ole valtavan yllättävä, sillä myös Euroopan Unioni on kiristänyt tullivapaita lähetysten rajoja viime vuosina.
Mutta ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että Yhdysvallat vaatii tullien keräämisen jo lähetysvaiheessa. Postin mukaan sen pitäisi pistää suomalaiset lähettäjät etsimään tuotteiden tulliluokitus ja maksamaan tullit jo Postin palveluita käytettäessä. Lisäksi Postin pitäisi kerätä tullimaksut asiakkailtaan ja välittää ne Yhdysvaltain hallinnolle.
Postin mukaan sillä tai millään muullakaan eurooppalaisella postiyhtiöllä ei ole tällaista ratkaisua olemassa. Lisäksi kaikkien toimijoiden olisi syytä käyttää samanlaista mekanismia, jotta ne olisivat yhteensopivia Yhdysvaltain vaatimusten kanssa.
Eurooppalaisten postiyhtiöiden yhteistyöelin Post Europe kertoo tiedotteessaan, että vaatimukset astuvar voimaan 29.8., mutta siitäkään ei ole täyttä varmuutta, koskevatko ne Yhdysvaltoihin tuon päivämäärän jälkeen saapuvia paketteja vai vasta tuon ajankohdan jälkeen lähetettyjä lähetyksiä. Tämän vuoksi postiyhtiöt ovat lopettaneet Yhdysvaltoihin menevien pakettien vastaanottamisen jo nyt.
Mikäli Postin kautta lähetetään nyt mitään lähetyksiä Yhdysvaltoihin, ne palautetaan takaisin lähettäjälle. Jos lähetyksen mukana ei ole lähettäjän osoitetta, paketit toimitetaan Traficomin selvitettäviksi.
Lähetykset Yhdysvaltoihin on lakkautettu ainakin Britanniasta, Suomesta, Espanjasta, Ranskasta ja Belgiasta.