Petteri Pyyny
9. elokuuta, 2025 22:00
Tiedemiehet ja insinöörit ovat julkaisseet suunnitelman avaruusaluksesta, joka pystyisi kuljettamaan ihmiset ensimmäistä kertaa toiseen tähtijärjestelmään.
Suunniteltu alus kuljettaisi 2400 ihmisen joukon Aurinkoa lähimpään tähtijärjestelmään, Alfa Centauriin. Alfa Centauriin on matkaa 4,36 valovuotta, mutta koska ihmiskunnan tuntema teknologia ei pysty valonnopeudella kulkemiseen, menisi matkaan 400 vuotta.
Alfa Centaurin tähtijärjestelmässä Chrysalis -niminen alus kuljettaisi kyydissään olevat ihmiset lopulta Promixa Centauri b -planeetalle, jota pidetään yhtenä todennäköisistä asumiskelpoisista planeetoista.
Chrysalis olisi siis ns. sukupolvialus, jossa kyytiin vapaaehtoisesti Maasta nousseiden matkustajien odotetaan tekevän lapsia, sukupolvi toistensa perään, kunnes lopulta yksi aluksessa syntyneistä sukupolvista aikanaan saapuisi perille määränpäähän.
Chrysalis voitti Project Hyperion Design -kilpailun, jossa etsittiin teoreettisia suunnitelmia sukupolvialukselle, joka olisi kykenevä matkustamaan tähtienvälisiä etäisyyksiä.
Aiheesta uutisoineen LiveSciencen mukaan Chrysalis olisi 58 kilometriä pitkä ja sisältäisi maatiloja, puutarhoja sekä asumistiloja kaikille aluksen matkustajille - ja sen matkustajien tuleville sukupolville.
Chrysaliksen tarkempiin suunnitelmiin voi tutustua sen virallisilta sivuilta.
Alusta ei siis ole päätetty (ainakaan vielä) rakentaa, eikä mikään avaruusjärjestö ole sitoutunut sukupolvialuksen rakentamiseen edes lähitulevaisuudessa. Ihmisten seuraava suuri askel avaruudessa tulee sen sijaan olemaan todennäköisesti ihmisten saaminen naapuriplaneettamme Marsin pinnalle.