Nintendo teki huikean tempun: Switch 2 rikkoi pelikonsoleiden myyntiennätykset

Petteri Pyyny
9. kesäkuuta, 2025 7:52

Useilta eri lähteiltä tietoja varmistanut tubettaja Nintendo Prime kertoo Nintendo Switch 2 -pelikonsolin murskanneet aiemmat myyntiennätykset julkaisupäivänään.
Nintendo julkisti konsolinsa tiedot virallisesti huhtikuun alussa ja konsoli saapui myyntiin maailmanlaajuisesti 5.6.2025.

Tietojen mukaan (linkki ohjaa Twitteriin) Nintendo olisi myynyt ensimmäisen 24 tunnin aikana hurjat kolme miljoonaa Switch 2 -pelikonsolia. Jos luvut pitävät paikkaansa, jyrää Switch 2 itsensä kaikkien aikojen ykköspaikalle ensimmäisen vuorokauden myynneissä, ohittaen aiemmin paalupaikkaa pitäneen Playstation 4:n.
Nintendo oli varautunut julkaisupäivään todella huolellisesti, sillä hurjasta kysynnästä huolimatta konsolin saatavuus on ollut varsin hyvä ympäri maailmaa. Toki, Suomessakin osa kaupoista myi varastonsa loppuun viimeistään julkaisua seuraavana päivänä - mutta mitään trokareiden kultakaivosta Switch 2:sta ei muodostunut. Ja tämä oli Nintendon tarkoituskin: ehkäistä trokareiden hyötymistä Switch 2:sta.

Jotain väitettyjen myyntilukujen skaalasta kertoo sekin, että jos Switch 2:n kysyntä jatkuu yhtä hurjana, se rikkoo ensimmäisen viikkonsa aikana jo aiemmat kahden kuukauden maailmanlaajuiset myyntiennätykset. Sonyn PS4 ja PS5 myivät molemmat ensimmäisen 2 kuukauden aikana 4,5 miljoonaa konsolia.

Kaikkien aikojen myydyin pelikonsoli on edelleen Sonyn Playstation 2, jota myytiin yli 160 miljoonaa kappaletta vuosien saatossa. Kakkossijaa pitää hallussan Nintendo DS -käsikonsoli ja kolmannella sijalla on ensimmäinen Nintendo Switch.

Suomessa Switch 2:n hinta on julkaisuviikolla pyörinyt 560 ja 600 euron välimaastossa.

Lue myös nämä
Tägit
Nintendo Nintendo Switch 2 pelikonsolit myyntiarviot myyntiluvut
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.