Microsoft yllätti: Klassinen tekstieditori luotiin uusiksi, julkaistiin avoimena lähdekoodina - ja myös Linuxille

Petteri Pyyny
27. toukokuuta, 2025 7:52

Vanhojen nörttien mielikuvissa Microsoft on edelleen avoimen lähdekoodin pahin vastustaja ja Linux-fanien suurin vihollinen. Mutta todellisuudessa yhtiö on ottanut yllättävänkin suuria askeleita avoimen lähdekoodin saralla viimeisen vuosikymmenen aikana.
Nyt nähtiin yksi, hieman erikoinen tapaus tämän kehityksen saralla.

Microsoftin käyttöjärjestelmien mukana on kulkenut vuosikymmenten ajan komentorivitilassa toimiva tekstieditori MS-DOS Editor. Tekstieditori liitettiin osaksi MS-DOS -käyttöjärjestelmää jo MS-DOS 5.0 julkaisun yhteydessä eli vuonna 1991. Tuon jälkeen editori on ollut osa MS-DOSia ja sittemmin Windowsia, sisältyen vielä myös Windows 10:iin.
Ongelmaksi muodostui se, että MS-DOS Editor, joka tunnetaan yleisesti vain editinä tai edit.com:na, on tehty 16-bittiselle käyttöjärjestelmälle. Sen viimeisin uudistettu versio julkaistiin vuonna 1995, eli 30 vuotta sitten. Vanhuus ei kuitenkaan ollut sinänsä ongelma, vaan ohjelman 16-bittisyys: 64-bittiset Windows-versiot eivät enää pysty suorittamaan vanhoja 16-bittisiä DOS- ja Windows-ohjelmia, eli MS-DOS Editoria ei voi käyttää lainkaan Windows 11:lla, eikä edes 64-bittisellä Windows 10:llä.

Kun soppaan heitetään uudet ARM64-pohjaiset Windowsit, jotka nekään eivät suostu ajamaan 16-bittisiä DOS-ohjelmia, oli Microsoftilla edessä pienimuotoinen ongelma. Yhtiö halusi visuaalisen tekstieditorin, jota voi käyttää komentoriviltä (ja terminaali-ikkunasta), mutta joka on samalla erittäin helppokäyttöinen (luetaan: ei vim) ja samalla myös mahdollisimman pieni kooltaan.

Joten Microsoft päätti ohjelmoida alusta alkaen uusiksi MS-DOS Editorin nykyaikaisen version, joka on kuitenkin samalla uskollinen esikuvalleen. Uuden version nimi on lyhennetty ja se tunnetaan nyt vain yksinkertaisesti Editinä. Samalla Microsoft päätti kääntää Editin myös Linuxille.

Edit on ohjelmoitu Rustilla ja se on julkaistu avoimena lähdekoodina MIT-lisenssillä.

Lähdekoodi löytyy Editin Github-sivulta, josta löytyvät myös valmiit julkaisut sekä Windowsille että Linuxille.

Windows-versio uudesta Editistä on kooltaan noin 230 kilotavua.

Lue myös nämä
Tägit
Microsoft Windows Linux avoin lähdekoodi
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.