Suosittu some-palvelu täyttyy vauhdilla tekoälyn tuottamasta sisällöstä - jo puolet julkaisuista tekoälyllä tehtyä

Petteri Pyyny
3. joulukuuta, 2024 21:10

Suurten sosiaalisen median palveluiden joukossa on jo vuosien ajan keikkunut yksi tavallaan kummallinen tapaus. Palvelu, jota nuoriso ei käytä ja jonka intohimoisimmat käyttäjät ovat toisiaan selkään virtuaalisesti taputtelevia toimistotyöläisiä.
Kyseessä on tietysti LinkedIn, joka on vuosien mittaan muodostunut pikkuhiljaa kenties tärkeimmäksi rekrytointikanavaksi useille ns. valkokaulus-aloille. Microsoft osti palvelun itselleen vuonna 2016, mutta on malttanut sen olla pitkälti itsenäinen toimija kaupan jälkeenkin.

LinkedInin ominta antia ovat eräänlaiset voimaannuttavat uratarinat ja analogiat muun maailman tapahtumista työelämässä tarvittaviin taitoihin. Palvelulla on toki myös intohimoisia vihaajia, joiden mielestä LinkedInin positiivinen pöhinä on jokseenkin veret seisauttavaa.
Mutta LinkedInistä on viimeisen parin vuoden aikana tullut myös temmellyskenttä ihmisille, jotka haluavat nostaa omaa näkyvyyttään mainioilla (työelämän) tarinoilla - mutta jotka on luotu tekoälyn avulla.

Itse asiassa Microsoft tarjoaa LinkedInissä suoraan työkaluja, joilla omia julkaisuja voi kirjoittaa yhtiön Copilot-tekoälyn avulla - joskin toiminto on tarjolla vain maksaville LinkedIn Premiumin tilaajille.

Mutta ilmeisesti myös LinkedInin ilmaiskäyttäjät ovat päättäneet höystää omia tarinoitaan tekoälyn avulla: Wiredin käsiinsä saaman analyysin mukaan jo yli puolet kaikesta LinkedIniin julkaistusta englanninkielisestä sisällöstä on (todennäköisesti) tuotettu tekoälyn avulla.

Analyysin mukaan tekoälyn tuottaman sisällön suhdeluku räjähti käsiin vuonna 2023, eli hieman sen jälkeen kun ChatGPT julkaistiin loppuvuodesta 2022.

Microsoftin mukaan yhtiö ei varsinaisesti seuraa tekoälyllä tuotetun sisällön määrää, mutta kertoo tarkkailevansa "heikkolaatuista" sisältöä ja laskemalla sellaisen näkyvyyttä automaattisesti palvelussa.

Lue myös nämä
Tägit
tekoäly LinkedIn sosiaalinen media
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.