Teslan itsestäänohjautuvuus ei toimi edes Muskin firman rakentamissa yksisuuntaisissa tunneleissa

Petteri Pyyny
3. syyskuuta, 2024 22:04

Maailman rikkaimpiin ihmisiin lukeutuvalla Elon Muskilla on hyppysissään useita eri yrityksiä. Tunnetuin niistä on tietysti autovalmistaja Tesla.
Musk on vuosien ajan lupaillut Teslan saavuttavan itseohjautuvuuden kolmannen tason, jossa auto suorittaa valtaosan ajamisesta ja kuljettajan huomiota vaaditaan vain erikoistilanteissa.

Nykyisellään yhtiön "full self-driving" -tilaa pidetään yleisesti ns. kakkostasolle yltävänä automaationa, jossa kuljettajan täytyy olla osallinen ja tietoinen auton tekemistä ohjauspäätöksistä.
Teslan lisäksi Muskilla on monia muitakin yhtiöitä ja niistä kenties kummallisin on The Boring Company. Yhtiö valmistaa maan alle kaivettavia tunneleita, joiden tarkoitus ja käyttökohteet ovat eläneet vuosien saatossa paljonkin.

Alkuperäinen visio oli rakentaa The Boring Companyn tunneleihin sci-filtä kuulostava Hyperloop-rata, jossa tunneleissa kiidettäisiin ikään kuin putkipostissa, tuhannen kilometrin tuntinopeudella kiitävissä kelkoissa.

Sittemmin The Boring Companyn visio hieman lässähti ja tuoreimpien kuulumisten mukaan yhtiö on rakentamassa Las Vegasiin 110 kilometrin mittaista metrotunnelia muistuttavaa järjestelmää, jossa ajettaisiin metrojen sijaan itsestään ajavilla autoilla.

Las Vegasin tunneliverkostostakin on toteutunut vain reilut 3 kilometriä pitkä pätkä. Mutta huolestuttavinta on se, että edes yksisuuntaisissa, Muskin yhtiön rakentamissa tunneleissa ei Teslan itsestäänohjautuvuutta ole saatu toimimaan. Sen sijaan 3km tunnelin pätkässä liikutaan ihmiskuljettajan ohjaaman Teslan kyydissä ja edes tunnelia operoivalla kokouskeskuksella ei ole tietoa siitä, päästäänkö ihmiskuljettajista eroon - ja jos, niin millä aikataululla.

Lue myös nämä
Tägit
Tesla Elon Musk itsestään ajava auto autot
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.