Klarna aikoo irtisanoa puolet työntekijöistään - tekoäly korvaa ihmiset, yhtiö irtisanoi jo tuhat asiakaspalvelijaa

Petteri Pyyny
27. elokuuta, 2024 20:44

Ruotsalainen maksuvälitysjätti Klarna on pyristelemässä itseään vauhdilla voitolliseksi, apunaan tekoäly.
Klarna on vähentänyt viimeisen vuoden aikana henkilöstönsä määrää viidestä tuhannesta noin 3800 henkeen, eli potkut on saanut yli tuhat ihmistä. Klarnan toimitusjohtajan Sebastian Siemiatkowskin mukaan (maksumuuri) yhtiö pystyy operoimaan kahden tuhannen hengen henkilöstöllä, kunhan tekoälyn käyttö yhtiössä laajenee entisestäänkin. Eli vielä nykyisestäkin henkilöstöstä voitaisiin puristaa lähes puolet pois, tekoälyn avulla.

Yhtiö kertoi jo alkuvuodesta miten valtaosa kaikista sen asiakaspalveluun tulevista kysymyksistä hoidetaan jo nyt tekoälyn avulla. Mielenkiintoinen seikka tekoälyn käyttöönotossa oli jo tuolloin se, että asiakkaiden tyytyväisyys saamaansa palveluun ei laskenut, kun asiakaspalvelu tilanteen hoitikin tekoäly.
Klarnan toimitusjohtajan mielestä se, että tekoäly tuhoaa ihmisten työpaikat on hyvä asia ja ei niinkään yritysten ongelma, vaan valtioiden ja niiden hallitusten ongelma.

Huhujen mukaan (maksumuuri) Klarna suunnittelee pörssilistautumista lähiaikoina ja haluaa luonnollisesti saada yrityksen taloustilanteen kohenemaan ennen pörssilistautumistaan.

Lue myös nämä
Tägit
tekoäly Klarna
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.