Petteri Pyyny
8. toukokuuta, 2024 8:11
Applen hyvin mielenkiintoinen suunta tuotevalikoimansa suhteen on ollut nähtävillä jo parin vuoden ajan, mutta tänään viimeistään sen suunta tuli täysin selväksi.
Applen tavoitteena on vuosien saatossa lakkauttaa ikoninen Mac-tietokoneiden mallisto ja korvata se iPadeilla.
Alunperin iPad oli vain venytetty iPhone, mutta etenkin viime vuosien aikana yhtiö on alkanut viemään iPad Pro -sarjaa askel askeleelta lähemmäs täysveristä tietokonetta.
Eilen julkaistu uusi iPad-mallisto alleviivasi tämän muutoksen, kun iPad Pro -mallien sisälle päätyi Applen uusin M4-suoritin. Ensimmäistä kertaa todistimme siis tilannetta, jossa Apple toi tehokkaimman suorittimensa suoraan iPadien voimanlähteeksi, jättäen Mac-tietokoneet odottamaan uutta suoritinta vähintäänkin seuraavaan Applen tuotejulkistusten päivään saakka.
Eli kyllä, ainoa Applen tietokone, josta löytyy uusimman sukupolven suoritin, on M4-piirillä varustettu iPad Pro.
Samalla myös hintahaarukka kuvaa muutosta varsin hyvin: 13-tuumaisen iPad Pron hinnat alkavat Suomessa 1579 eurosta. Kahden teratavun tallennustilalla, 5G-modeemilla, näppäimistöllä ja kynällä varustettuna iPad Pron hinta kipuaa hulppeaan 3438 euroon.
Vertailun vuoksi, M3-sirulla varustettu 13-tuumainen MacBook Air maksaa täsmälleen saman lähtöhinnan verran kuin 13-tuumainen iPad Prokin eli 1579 euroa.
On vaikea nähdä syytä sille, miksi Apple kannibalisoisi omaa markkinaansa kahdella - myönnetään se nyt suoraan - keskenään kilpailevalla tietokoneella. Toki koneilla on näennäisesti edelleen hieman erilainen potentiaalinen ostajakunta, mutta mitä lähemmäs tietokoneen ominaisuuksia iPad Pro -sarja menee, sitä pienemmäksi myös sovellustarjonnan ja toiminnallisuuksien ero tulee muuttumaan.
Onkin hyvin todennäköistä, että jossain vaiheessa Applen pitää päättää kumpaa käyttöjärjestelmää se haluaa sovelluskehittäjien tukevan: iPadOS:ää vai macOS:ää. Ne ovat jo nyt hyvin, hyvin paljon keskenään kytköksissä toisiinsa, joten hyppy aidan toiselle puolen ei tule olemaan sovelluskehittäjille valtava. Mutta kuluttajille - ja Applelle itselleen - Mac-tuotenimestä luopuminen voi olla lopulta liikaa.
Kenties jo kahden vuoden päästä näemme sen, kun seuraava iPad Pro -sukupolvi kastetaan suosiolla "MacBook Touchiksi" ja samalla jompikumpi käyttöjärjestelmistä lakkautetaan tai sulautetaan toiseen.
kuvituskuvana ruutukaappaus Applen Suomen verkkokaupasta 7.5.2024