Kiina kielsi AMD:n ja Intelin suorittimet

Petteri Pyyny
25. maaliskuuta, 2024 18:09

Kiina on kieltänyt Intelin ja AMD:n suoritinten käytön valtion tietokoneissa. Kielto koskee läppäreitä, pöytäkoneita ja palvelimia.
Amerikkalaisten suoritinten sijaan valtion tietojärjestelmissä täytyy käyttää jatkossa joko Huawein tai toisen kiinalaisyhtiön, Phytiumin, suorittimia.
Lisäksi jatkossa myös Windows -käyttöjärjestelmän ja mm. länsimaisten tietokantajärjestelmien käyttäminen kielletään valtion virastojen järjestelmissä. Tilalle täytyy vaihtaa kiinalaista teknologiaa tai Kiinan valtion hyväksymiä ulkomaisia ratkaisuja.
Financial Timesin mukaan Intelin liikevaihdosta 27 prosenttia muodostui viime vuonna Kiinan myynnistä ja AMD:nkin kohdalla osuus oli 15 prosenttia. Tokikaan koko Kiinan myynti ei sula käsiin, sillä kielto koskee toistaiseksi vain hallinnon käyttämiä tietokoneita, eikä kata yksityiskäyttöä eikä yrityskäyttöä.
Päätös voidaan nähdä myös vastaiskuna Yhdysvaltain päätöksille, sillä sekä Huawei että Phytium ovat molemmat kiellettyjä valmistajia Yhdysvalloissa.

Lue myös nämä
Tägit
Kiina Intel AMD
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.