Google ilmoitti vihdoin tarkat käyttäjämääränsä Suomessa: haku on huikean suosittu, mutta YouTube on ... hämmentävä

Petteri Pyyny
7. marraskuuta, 2023 21:55

Teknologiajätit ovat nyt joutuneet julkistamaan ensimmäistä kertaa tarkkoja tietojaan käyttäjämääristään Euroopan Unionin eri maissa. Taustalla on tietysti EU:n Digital Services Act -laki, joka asettaa tiukkoja vaatimuksia kaikkein suurimmille nettijäteille tästä eteenpäin.
Kaikki nämä vuodet olemme joutuneet veikkailemaan eri palveluiden tarkkoja kävijämääriä, mutta nyt jätit joutuvat paljastamaan ne puolen vuoden välein.
Uutisoimme jo aiemmin TikTokin luvuista ja ne sisälsivät hyvinkin mielenkiintoisia tietoja mm. moderaattoreiden määrästä, mutta myös tiedon TikTokin aktiivisesta käyttäjämäärästä Suomessa.
Googlen osalta tiedot ovat kenties vieläkin kiinnostavampia, sillä yhtiö on pantannut tarkkoja lukujaan aina. Mutta ne ovatkin hätkähdyttävät.
Googlen ei tarvitse kertoa kaikkien yksittäisten palveluidensa käyttäjämääriä, ainoastaan DSA:n piiriin lukeutuvien "jättimäisten" palveluiden käyttäjämäärät.

Pienimmät ensin: Google Shopping, Google Play ja Google Maps


Suomen näkökulmasta pienimmät Googlen raportoimat palvelut ovat isoja nekin.
Kaikista Googlen paljastamista palveluista Google Shopping eli yhtiön hintavertailupalvelu, on ylivoimaisesti pienin. Mutta pieni on Googlen tapauksessa suhteellisen joustava termi sekin.
Googlen raportin (PDF) mukaan Shoppingia käytti kuukausittain keskimäärin 600 000 suomalaista. Google laskee käyttäjät sisäänkirjautuneilla eri tunnuksilla, eli kyse ei ole mistään IP-osoitteeseen tai eri laitteiseen pohjautuvasta luvusta.
Kertaluokkaa isompia ovatkin sitten Google Play -sovelluskauppa sekä Google Maps -karttapalvelu, sillä molemmilla oli keskimäärin 3,7 miljoonaa suomalaista yksittäistä käyttäjää kuukaudessa. Tässäkin Google laskee luvut nimenomaan sisäänkirjautuneiden tunnusten avulla, eli useammalla eri laitteella käyttö lasketaan vain yhdeksi käyttäjäksi.

Googlen hakukoneen käyttäjämäärä Suomessa


Sitten hypätään kruununjalokiven kimppuun. Googlen hakukone on Suomessa nauttinut käytännössä monopoliasemaa jo 20 vuoden ajan.
Ja se näkyy.
Googlen EU:n vaatimuksesta julkaiseman ensimmäisen raportin mukaan, Googlen hakukonetta käytti huikeat 4,5 miljoonaa suomalaista kuukaudessa.
Luku on keskiarvo tarkastelujakson (6kk) kuukausista ja sisältää, jälleen käyttäjätunnuksilla puhdistetun luvun - eli useammalta eri laitteelta Googlen hakua käytettäessä, ei käyttäjää lasketa useampaan kertaan.

YouTuben käyttäjämäärät Suomessa


Ja sitten videopalvelu YouTube. Pyysin kollegaani ja IT-alaa tuntevia ystäviäni heittämään hiharavistuksena veikkauksen siitä, moniko suomalainen (jo aiemmissa kohdissa kuvatulla laskentatavalla) käyttää YouTubea kuukaudessa.
Veikkaukset vaihtelivat 2 miljoonan ja 2,5 miljoonan väliltä.
Pahasti metsään meni.
Googlen DSA-raportin mukaan YouTubea käytti vähintään kerran kuukaudessa huikeat 5,3 miljoonaa suomalaista.
Luku on jokseenkin aivot nyrjäyttävän iso. Ja se, että lukema on myös lähes miljoonan isompi kuin Googlen hakukoneen vastaava luku, on sekin todella yllättävä. Suomen asukasluku on tätä kirjoittaessa 5,61 miljoonaa henkeä.
Eli käytännössä lähes jokainen suomalainen katsoi YouTube-videon (joko Youtuben sivujen, sovelluksen tai videoupotuksen kautta) tai vähintään vieraili kertaalleen YouTuben sivuilla.

Lue myös nämä
Tägit
hakukone Euroopan Unioni DSA Google YouTube
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.