YouTube kokeilee televisioissa pidempiä mainoskatkoja, joita näytetään harvemmin

Janne Yli-Korhonen
7. syyskuuta, 2023 15:23

YouTube testaa uutta tapaa näyttää mainoksia televisioilla. Googlen blogikirjoituksessa kerrotaan, että videopalvelussa testataan aiempaa pidempiä mainoskatkoja, mutta niitä näytetään harvemmin.
Tulevaisuudessa mainoskatkot ovat siis pidempiä, mutta The Vergen mukaan YouTube ei toistaiseksi ole asettanut pituutta näille pidemmille mainoskatkoille.
Yhdessä pidempien mainoskatkojen kanssa YouTube testaa uutta tapaa, joka ilmoittaa mainosten pituuden selkeämmin.
Nykyisellään YouTube ilmoittaa televisioissa vasemmassa yläkulmassa kuinka monta mainosta on vielä katseltavana.
Uudessa mallissa oikeassa alareunassa näkyy selkeämpi laskenta. Aika kertoo, kuinka monta sekuntia mainoksia tulee katsella ennen kuin ne voi ohittaa tai vastaavasti koska mainokset loppuvat.
gif uudesta ja vanhasta tavasta näyttää televisioissa mainosten pituus. Vanhassa mallissa näkyy vasemmassa yläkulmassa mainosten määrä, joka pitää katsella. Uusi malli ilmoittaa selkeämmin oikeassa alareunassa kuinka monta sekuntia mainoksia tulee katsella
YouTube on aiemminkin tänä vuonna testaillut erilaisia mainoksia televisiossa. Testissä on ollut 30 sekunnin mittaiset mainokset, joita ei voi ohittaa.

Lue myös nämä
Tägit
YouTube televisio mainokset
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.