Verkkokauppa.com testasi pienelektroniikan itsepalvelumyyntiä älykaapeilla

Janne Yli-Korhonen
6. syyskuuta, 2023 11:11

Verkkokauppa.com testasi elokuun alussa järjestetyssä Assembly Summer '23 -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa Selfly Storen kanssa pienelektroniikan itsepalvelumyyntiä älykaapeilla.
Stora Enson omistama Selfly Store on suomalainen yritys, joka tarjoaa älykkäitä vähittäismyyntiratkaisuja kauppiaiden ja kuluttajien välille.

"Verkkokaupalle on luontaista lähteä mukaan uusiin innovaatioihin, ja tämänkaltainen tekeminen on aina ollut meillä DNA:ssa. Kehitämme jatkuvasti uudenlaisia tapoja tehdä kauppaa ja siksi oli hienoa, että Selfly Store lähti kumppaniksemme Assemblyille. Yhteistyössä yhdistyivät toiminnallemme keskeiset asiat: helppous, nopeus ja uuden kokeileminen", Verkkokauppa.comin myyntijohtaja Pekka Litmanen sanoo.

Selfly Storen teknologiaa on käytössä 21 maassa ympäri Eurooppaa, ja älykaapit yleistyvät esimerkiksi hotelleissa ja toimistoissa. Elektroniikka- ja pelituotteiden myyntiä kokeiltiin kuitenkin nyt ensimmäistä kertaa.

Älykaapeista löytyi viikonlopun aikana noin 50 erilaista tuotetta. Elektroniikka- ja pelituotteiden lisäksi tarjolla oli muun muassa PRIME-urheilujuomaa, joka nousi suosituksi. Selfly Storen antaman datan mukaan 36 prosenttia myydyistä tuotteista oli kyseistä juomaa. Tätä seurasi 30 prosentilla laitteiden puhdistukseen ja korjaukseen liittyvät tuotteet.

"Selfly Storen tarjoamasta myyntidatasta nousi esille, että viikonlopun aikana kaupaksi kävivät erityisesti kesäkauden hittituotteeksi nousseet PRIME-urheilujuomat sekä erilaiset kaapelit ja elektroniikan puhdistustarvikkeet. Myös yllättävät tuotteet kuten makuupussit, minijääkaapit ja tuulettimet kiinnostivat pelikansaa", Litmanen summaa.


Selfly Storen älykaapit hyödyntävät uusinta RFID- sensori- ja pilviteknologiaa ja ovat kustomoitavissa tarpeen mukaan. Kaappi avataan maksukortilla tai älypuhelimella. Tämän jälkeen kaapista otetaan haluttu tuote ja kun kaapin oven sulkee, maksu suoritetaan automaattisesti.

Assembly-tapahtumassa tehtiin ostoksia ympäri vuorokauden.

"Olemme saaneet positiivista palautetta kumppanuudesta Verkkokauppa.comin kanssa. Saimme yhdessä luotua messukävijöille poikkeuksellisen asiakaspalvelukokemuksen, ja oli hienoa huomata, että älykaappimme taipuvat mainiosti myös Verkkokaupan kaltaisen toimijan tarpeisiin. Huolellisella brändäyksellä varmistimme, että tuotteita myytiin lopulta tasaiseen tahtiin läpi tapahtuman", kommentoi Selfly Storen toimitusjohtaja Aslak de Silva.


Verkkokauppa.com on aiemminkin panostanut yömyyntiin ja laajoihin aukioloaikoihin. Nykyään Helsingin myymälä on auki ympäri vuorokauden, joten Noutolokerikosta voi noutaa paketin haluamaansa aikaan. Lisäksi Wolt kuljettaa Verkkokauppa.comin tuotteita kellon ympäri.

Lue myös nämä
Tägit
Verkkokauppa.com Selfly Store Assembly elektroniikka
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.