YouTube Musicin Näytteet-videoiden avulla voi löytää uutta kuunneltavaa

Janne Yli-Korhonen
18. elokuuta, 2023 12:15

YouTuben musiikin suoratoistopalvelu YouTube Music on saanut uuden tavan löytää kuunneltavaa musiikkia. Uudistuksen saapumisesta kerrottiin pari päivää sitten YouTuben blogissa ja nyt uudistus on käytettävissä Suomessa.
Näytteet-nimellä kulkeva uudistus on merkittävä lisäys palveluun, sillä tätä varten navigointipalkkiin lisätään uusi painike.
Painiketta kun klikkaa, avautuu käyttäjän eteen vahvasti YouTuben Shorts-videoita muistuttava näkymä. Hassujen kissavideoiden sijaan Näytteet-osiossa toistetaan 30 sekunnin musiikkivideoita.
Osion idea on yksinkertainen: löytää uutta kuunneltavaa. Käyttäjä voi Shorts-videoiden tapaisesti selata syötettä pyyhkäisemällä alhaalta ylöspäin, jolloin uusi näyte alkaa toistumaan.
Kun vastaan tulee itseä miellyttävä kappale, voi sen kuunnella palvelussa kokonaan klikkaamalla oikeasta reunasta löytyvää Toista-painiketta.
Käyttäjä voi Näytteet-osiossa myös suoraan lisätä kappaleen soittolistaan, tykätä kappaleesta ja avata YouTuben Shorts-videoiden näkymän videoista, joissa kyseistä biisiä käytetään.
Näytteet-osio löytyy toistaiseksi vain mobiililaitteiden sovelluksesta eli selainversiossa näytteitä ei voi katsella tai kuunnella.

Lue myös nämä
Tägit
YouTube Music YouTube Shorts musiikkivideo musiikki suoratoisto
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.