Laivan ja junan netti tökkii? Syy on (osittain) suomalaisten oudossa kännykkäkulttuurissa

Petteri Pyyny
26. heinäkuuta, 2022 18:29

Kesälomakausi on kuumimmillaan ja moni kansalainen matkustaa lomakohteisiin junalla, lentokoneella tai laivalla. Tuolloin myös tulee eteen tilanne, että kyseisen kulkuneuvon tarjoama langaton lähiverkko eli WiFi on tuskaisen hidas.
Tähän on monia syitä. Tietysti yksi on se, että laivavarustamo, VR tai lentoyhtiö on yksinkertaisesti hankkinut liian hitaan netin.

Mutta iso syy piilee myös meissä suomalaisissa itsessämme. Ja sen taustalla on hyvin hämmentävä syy.
Rajaton mobiilidata.

Rajattoman mobiilidatan erikoisuus



Suomessa käytännössä kaikki operaattorit (Moita lukuunottamatta) myyvät pelkästään rajoittamattomia kännykkäliittymiä.

Hinnat vaihtelevat hieman nopeuden mukaan, mutta pyörivät noin 30 eurosta ylöspäin kuukaudessa. Ainoat rajoitukset kännyköiden nettiliittymissä on asetettu nopeuteen - rahalla saa (teoreettisesti) nopeampaa.

Sitä harva suomalainen uskoo, mutta Suomi on yksi maailman harvoista maista, jossa mobiilidata on täysin rajoittamatonta - käytännössä kaikissa liittymissä. Lisäksi mobiilidata on Suomessa myös uskomattoman halpaa, suorastaan naurettavan halpaa, jos sitä vertaa lähes mihin tahansa muuhun länsimaahan.

Käytännössä kaikissa muissa maissa "rajaton" kännykkänetti maksaa jotain sadan euron hujakoilla kuukaudessa. Lisäksi "rajaton" tarkoittaa useimmiten esimerkiksi 10 gigatavuun rajoitettua nettiä - ei todellakaan täysin rajoittamatonta.

Lisäksi useimmissa maissa mobiilidatan jakaminen eli hotspotin käyttö on kiellettyä - tai siitä pitää maksaa erikseen. Eli liittymään kuuluvaa datamäärää ei voi jakaa muille perheenjäsenille tai edes omalle läppärilleen.

Suomalainen ei käytä WiFiä - koska sitä ei tarvita



Tästä seuraa tietysti se tilanne, että suomalaiset eivät ajattele lainkaan kännykän datan käyttöä. Muissa maissa kotiin tullessa kännykkä napsautetaan saman tien kodin omaan WiFiin, jotta arvokas mobiilidata ei kuluisi turhaan. Samoin töihin mennessä kytkeydytään välittömästi työpaikan WiFiin, samasta syystä.

Kahviloissa ja ravintoloissa kytkeydytään ravintolan asiakkaille tarjoamaan WiFiin ja niin edelleen. Eli mobiilidataa pyritään säästämään mahdollisimman tehokkaasti - koska se on erittäin kallista.

Android ja iPhone eivät ymmärrä Suomea



Molemmat suurimmat mobiilikäyttöjärjestelmät, Googlen Android ja iPhonejen käyttämä iOS, on suunniteltu sellaiseen maailmaan, jossa suurin osa maailman väestöstä elää. Eli maailmaan, jossa mobiilidata on arvokasta ja sitä pitää säästää.

Käytännössä tämä näkyy siinä, että kännykät oletusarvoisesti tarjoavat käyttöjärjestelmän ja sovellusten päivitykset hoidettavaksi WiFin yli - ei mobiilidatan kautta.

Tokihan asetukset voi vaihtaa, mutta tässä kohtaa pieni pala realismia on syytä ottaa huomioon. Suomessa on kännykkä kaikilla ihmisillä, vauvasta vaariin. Mukaan mahtuu tuhansia, todennäköisesti miljoonia käyttäjiä, joille puhelimen asetuksiin siirtyminen on taikatemppu, johon vaaditaan huoltoliikkeessä käyntiä - tai näppärää sukulaista.

Joten, kaiken tämän seurauksena syntyy tilanne, että Suomessa liikkuu viikosta ja kuukaudesta toiseen valtava määrä ihmisiä, joiden puhelimissa olevia sovelluksia ei ole päivitetty - kenties koskaan.

Se ainoa kerta, kun WiFiin kytkeydytään...



Suomalainen tunnetusti tekee uusia asioita vain pakon edessä. Joten monelle kansalaiselle lomamatka saattaa tarkoittaa myös tekniikkamielessä täysin uutta elämystä. Nimittäin langattomaan lähiverkkoon kytkeytymistä.

Lentokoneissa ja laivoissa mobiiliverkkoa ei luonnollisesti ole tarjolla lainkaan, joten ainoa tapa päästä nettiin on kulkuvälineen tarjoama WiFi.

Eli kun ruotsinlaiva liikahtaa satamasta kohti avomerta ja kotimaan rakas mobiiliverkko lakkaa toimimasta, muistellaan hyteissä porukalla sitä, mitenkäs se puhelimen lähiverkko saatiinkaan taas toimimaan. Varsinkin kun laivayhtiöt ovat siirtäneet myös tarjouslehtensä digitaalisiksi.

Ja kas näin, 3000 henkeä vetävällä risteilyaluksella pahimmillaan 2000 ihmistä kytkee puhelimensa ensimmäistä kertaa vuoteen WiFin kautta nettiin. Ja heistä puolet ei ole koskaan koskenutkaan puhelimensa asetuksiin.

Nyt laivan piskuisella WiFi-verkolla onkin hikinen homma, kun tuhat puhelinta päättää alkaa lataamaan automaattisesti päivityksiä kännykän kaikkiin sataan sovellukseen. Kukin luuri raapaiseekin itselleen helposti 5 gigatavua kaistaa käyttöönsä.

Ja kas, samalla kahvitauolla, kotimaan lipuessa horisonttiin, pitääkin Viking Linen tai Siljan WiFin puristaa 5 teratavun verran pelkkiä sovelluspäivityksiä.

Jotta riemu ei jäisi siihen, samaisella ihmisryhmällä on todennäköisesti myös Google Photos tai iSync oletusasetuksilla. Eli ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen puhelin alkaakin varmuuskopioimaan myös viimeisen puolen vuoden aikana otetut kuvat ja videot pilveen..

Ja tax freen jonossa Marjatta ja Risto tuskastuvat, kun laivayhtiön oma sovellus ei toimikaan. Eikä Google. Tai mikään muukaan.

Ratkaisuja?



Ongelmaan ei nyt varsinaisesti ole mitään oikeaa ratkaisua. On täysin epärealistista kuvitella, että jollain keppi/porkkana-ratkaisulla saataisiin kaikki suomalaiset päivittämään sovelluksensa jo kotonaan - ja ajoissa.

Myöskään laivayhtiöt ja lentoyhtiöt eivät oikein voi asialle mitään: sovelluskauppoihin pääsyn estäminen saattaisi aiheuttaa enemmän ongelmia kuin hyötyä. Myöskään kaistan rajoittaminen vaikkapa 2 megabittiin/sekunti jokaista käyttäjää kohden ei onnistu - asiakkaat kuitenkin haluavat katsoa Netflixiä, jne matkan aikana.

Ainoa realistinen ratkaisu olisi monimutkainen: kännykkäliittymien pitäisi osata kommunikoida puhelimen käyttöjärjestelmälle siitä, että käytössä on rajoittamaton dataliittymä. Ja puhelinten pitäisi ymmärtää se - ja muokata oletusasetuksia siten, että päivitykset tällaisissa tilanteissa hoidetaan myös mobiilidataa käyttäen.

Lue myös nämä
Tägit
mobiilidata Suomi mielipide
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.