Petteri Pyyny
28. elokuuta, 2021 12:37
Arvokkaammat Roomban robotti-imurit luovan siivoamastaan alueesta kartan, josta voi imuroinnin jälkeen tarkastella helposti alueet, joista roboimuri on saanut siivottua - ja samalla kartalta näkee myös alueet, joihin imuri ei jostain syystä ole päässyt.
Twitter-käyttäjä Chris Carman jakoi hiljattain twiitin odottamattomasta esteestä, johon hänen siskonsa Roomba oli törmännyt. Siivouskartta näytti jotenkin epäilyttävän tutulta imuroinnin jälkeen.
Ja sama tilanne toistui pari päivää myöhemminkin, tällä kertaa vain eri kohdassa asuntoa.
Ja syypää oli siivouksen ajaksi kotiin vahtikoiraksi jätetty perheen Bear-koiranpentu. Kahdeksan kuukauden ikäinen Bear ei ilmeisesti hätkähdä pikkujutuista, kuten vaikkapa itseensä törmäilevästä robotti-imurista, joten Roomban ei auttanut kuin luovuttaa ja todeta, että tätä estettä ei nyt voi yksinkertaisesti siirtää ja aluen tältä kohdalta jää imuroimatta.
Ensimmäisessä kuvassa Bearin hahmo on piirtynyt kartalle niin täydellisesti, että imurin on käytännössä täytynyt törmäillä Beariin joka puolelta - koiran kertaakaan liikkumatta sijoiltaan mihinkään.
Koiran omistajan, Acacia Carman-Haurin mukaan Bear on äärimmäisen rento ja laiskanpulskea tapaus, joka ei hätkähdä oikein mistään. Kuten tämäkin tapaus osoittanee.
Roomban malli ei tullut jutun yhteydessä selville, mutta kartan perusteella oletamme, että kyseessä on arvostelussammekin pärjännyt Roomba i7+ tai Roomba s9+.