Disney räjäytti potin – Saavutti huikean tilaajamäärän vuorokaudessa

Manu Pitkänen
14. marraskuuta, 2019 6:05

Yhdysvalloissa ja muutamassa muussa keskeisessä markkinassa julkaistu Disney+-suoratoistopalvelu on kerännyt ensimmäisen päivän aikana runsaasti tilaajia. Lanseerauksen myötä palvelulla on jo yli 10 miljoonaa tilaajaa.
Lukema on valtava, sillä esimerkiksi markkinoilla jo pitkään olleella Hululla on tilaajia vain 28 miljoonaa. Netflixilläkin on vuosien saatossa kertynyt 60 miljoona yhdysvaltalaista tilaajaa. Disney+:n julkaisu on ollut kiistatta menestys, mistä kieli jo alkuvaiheen palvelinongelmat. Yhtiö myönsi ongelmien johtuvan odotettua suuremmasta kysynnästä.
Korkeaan tilaajamäärään pääsemisessä auttoi kuitenkin pitkään kestänyt ennakkotilausjakso, minkä lisäksi Disney on myynyt palveluaan houkuttelevilla määräaikaissopimuksilla. Aika näyttää kuinka kestävällä pohjalla Disney+:n tilaajamäärät lopulta ovat. Disneyn alkuperäinen tavoite oli, että palvelulla olisi ensimmäisen vuoden jälkeen 10–18 miljoonaa tilaajaa.
Mikäli Disney onnistuu nappaamaan tilaajia Netflixiltä, saattaa se johtaa hintakilpailuun suoratoistomarkkinoilla. Se on tavalliselle kuluttajalle tietysti vain hyvä asia.

Lue myös nämä
Tägit
suoratoisto Disney+ Disney
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.