Petteri Pyyny
11. kesäkuuta, 2019 11:02
Google ilmoitti jo tammikuussa tulevansa muuttamaan Chrome-selaimen API-ohjelmointirajapintoja tulevaisuudessa varsin radikaalisti. Muutos käytännössä lopettaa suosituimpien mainosesto-ohjelmien toimimisen Chromelle kokonaan.
Muutos koskee Chromen laajennusten rajapintaa ja siihen suunniteltua muutosta, joka tunnetaan nimellä Manifest V3. Valtaosa suosituimmista mainoksia estävistä selainlaajennuksista käyttää nykyisin Chromen webRequest-ohjelmointirajapintaa. Tuon rajapinnan avulla laajennukset estävät tiettyjen sisältöjen lataamisen kokonaan, niin että edes verkkoliikennettä ei näistä synny. Juuri tuohon kohtaan muutos on iskemässä. Google aikoo muuttaa webRequest -rajapintaa niin, että sen kautta tehtyjä kutsuja ei voisi estää lainkaan.
Suosituimmat mainosten estoon pohjautuvat laajennukset nojaavat juuri tuohon toimintaan - näihin kuuluvat mm. uBlock Origin ja AdGuard. Samaa estotapaa kuitenkin käyttävät myös tietyt, yritysten käyttöön tarkoitetut lisäosat ja tämän vuoksi Google on joustanut ehdoistaan hieman. Yhtiö aikoo tarjota kutsujen estomahdollisuuden lisäosille jatkossa ainoastaan maksullisen Chrome-selaimen käyttäjille, eli heille ketkä käyttävät Chromen Enterprise -versiota.
Google vakuuttaa kuitenkin, että se ei ole sotajalalla mainosten estoa vastaan, eikä päätöstä ole vielä täysin kiveen kirjoitettu. Mutta yhtiön omat toimet sen haitalliseksi määrittelemien mainosten eston osalta kertovat paljon siitä, että Google haluaisi itse pystyä määrittelemään sen, mitä mainoksia estetään.
Mainosesto-ohjelmien yhtenä ongelmana pidetään yleisesti sitä, että keskivertokäyttäjät asentavat ne esim. yhtä tai kahta tiettyä sivustoa varten, mutta eivät koskaan säädä esto-ohjelman asetuksia, vaan tulevat samalla estäneeksi kaikki mainokset selaimestaan, vahingoittaen näin myös "kunniallisesti" käyttäytyviä verkkosivustoja. Ja kyllä, mainosten esto vahingoittaa pieniä sivustoja erittäin paljon.
Jotta valinta olisi hieman vaikeampaa eri selainten välillä, on Firefox taloudellisessa ahdingossa ja aikoo tuoda tarjolle maksullisen version selaimestaan ilmeisesti jo tänä vuonna.