Apple julkaisi raportin itsestään ajavien autojen kehityksestä – Ei paljasta oikeastaan yhtään mitään

Manu Pitkänen
21. helmikuuta, 2019 13:35

Apple on jättänyt Yhdysvaltojen paikalliselle Väylävirastolle eli National Highway Traffic Safety Administrationille vapaaehtoisen turvallisuusraportin, jossa se kuvailee yhtiön käynnissä olevaa autonomisten autojen kehityshanketta. Se on yksi harvoista raporteista, joissa yhtiö myöntää virallisesti kehittävänsä itsestään ajavaa ajoneuvoa tai sen mahdollistavaa järjestelmää.
Raportti ei paljasta Applen hankkeesta mitään uutta – ja juuri tämä seikka on nostanut raportin mediaan. Apple ei oikeastaan paljasta hankkeestaan yhtään mitään, minkä takia koko raportti on ainoastaan seitsemän sivua pitkä. Raportissa todetaan lähinnä se, että Applen tavoitteena on parantaa maailmaa sekä sen asiakkaiden turvallisuutta, minkä takia se kehittää kovin innokkaasti autonomisen liikkumisen mahdollistavaa järjestelmää.
Apple kertoo käyttävänsä järjestelmässään hyödyksi joitain sensoreita ja sensoreiden tuottamaa dataa tulkitaan tekoälyn avulla. Samoja yleisiä periaatteita noudatetaan kaikissa muissakin kilpailevissajärjestelmissä – ja monissa sellaisissajärjestelmissä, jotka eivät liity millään tapaa autoihin.
Applen ADS Safety -raportin voit käydä lukemassa täältä.

Lue myös nämä
Tägit
tekoäly iOS Apple Car Apple
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.