PlayStation 4:n voittokulku jatkuu – Jo yli 50 miljoonaa myytyä konsolia

Manu Pitkänen
7. joulukuuta, 2016 18:31

Sony on onnistunut myymään jo yli 50 miljoonaa PlayStation 4 -pelikonsolia. Lukemaan sisältyy niin vuonna 2013 lanseeratun PlayStation 4:n myynti kuin tänä syksynä esitellyn PlayStation 4 Pron myyntikin.
Reilun kolmen vuoden aikana Sony on näin ollen myynyt keskimäärin yli 16,5 miljoonaa PS4-pelikonsolia. Toistaiseksi myydyimmän pelikonsolin titteliä pitävä PlayStation 2 ylsi suunnilleen samankaltaiseen myyntitahtiin, joten Sonyn voidaan todeta onnistuneen konsolinsa lanseerauksessa erinomaisesti. PlayStation 3 -konsolia myytiin vuoden 2013 marraskuuhun mennessä 80 miljoonaa kappaletta.
Microsoft ei ole enää hetkeen päivittänyt Xbox Onen myyntitilastoja, joten Onea ja PlayStation 4:ää on hankala verrata keskenään. Xbox One vaikuttaisi olevan kuitenkin altavastaajan asemassa. Tämän vuoden alussa EA arvioi Microsoftin myyneen siihen mennessä noin 19 miljoonaa konsolia.

Lue myös nämä
Tägit
Sony Microsoft Sony PlayStation 4 Xbox One Sony PlayStation 4 Pro
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.