Matti Robinson
31. toukokuuta, 2015 14:16
Microsoft on esitellyt Windows 10:n ominaisuuksia melko avokätisesti vaikka edes julkaisuaikataulua ei ole kerrottu. Esimerkiksi BUILD-konferenssin anti ja Windows Insider -ohjelman esiversiot ovat antaneet melko tarkan kuvan käyttöjärjestemän kyvyistä, ulkonäöstä ja ominaisuuksista. Vielä on kuitenkin epäselvää milloin ja mihin hintaan Windows 10:n voi ostaa.
Voi olla, että yhdysvaltainen jälleenmyyjä Newegg on juuri vahingossa paljastanut tietoja Windows 10:n saatavuudesta sekä hinnasta. WindowsCentral kertoo, että muun muassa tietokonekomponentteja ja -tarvikkeita myyvä Newegg on vahingossa lisännyt Windows 10 Home ja Professional -versiot omaan valikoimaansa. Kaikkiaan käyttöjärjestelmästä tulee markkinoille seitsemän eri versiota.
Home-versiolla on hintaa sivuston mukaan 109,99 dollaria ja Professional-versiolla puolestaan 149,99 dollaria. Molempien julkaisupäiväksi on merkitty 31. elokuuta. Huomioitavaa on, että mikäli tiedot pitävät paikkansa, niin ne koskevat vain uusia Windows-asennuksia (tai päivityksiä Windows 7:ää vanhemmista versioista). Microsoft on kertonut, että Windows 10 on ilmainen päivitys Windows 7:stä ja Windows 8.1:stä – ainakin vuodeksi.
Aiemmat tiedot ovat kertoneet, että Microsoft olisi valmis julkaisemaan uuden alustaversion jo heinäkuun lopulla. Tämän on kertonut myös AMD:n toimitusjohtaja Lisa Su.