The Interview'stä tuli jouluhitti – myös tiedostonjakopalveluissa

Manu Pitkänen
26. joulukuuta, 2014 11:46

The Interview olisi jäänyt yhdeksi jouluna esitettäväksi elokuvaksi muiden joukossa, mutta Sony Picturesia vastaan tehdyn tietomurron ansiosta elokuva sai valtavasti mediahuomiota, joka siivitti sen todelliseksi jouluhitiksi.
Elokuvaa esitti Yhdysvalloissa joulupäivänä pari sataa itsenäistä elokuvateatteria, joista monet oli myyty loppuun. Esitykset jatkuvat uudenvuoden juhlinnan jälkeen 85 teatterin voimin. Google Play- ja YouTube Movies -palveluissa The Interview kohosi myydyimmäksi elokuvaksi. Elokuvaa näytettiin myös SeeTheInterview.comissa, jonka puutteellisten suojausten ansiosta elokuvaa pääsi katsomaan kaverilta saadun nettiosoitteen kautta. Elokuvan katsojat pystyivät myös tallentamaan elokuvan omalle tietokoneelle.

The Interview streaming service, developed by none other than Sony's IT team. pic.twitter.com/hTLO6ewPPJ

-- Mark Gurman (@markgurman) December 25, 2014


Kaupallinen menestys on johtanut tietysti myös suureen suosioon torrent-palveluissa. TorrentFreakin arvion mukaan elokuvaa ladattiin ensimmäisen 20 tunnin aikana yli 750 000 kertaa. The Interview'n päätymistä tiedostonjakopalveluihin Sonyn puutteelliset suojaukset seetheinterview.com-verkkopalvelussa.

Lue myös nämä
Tägit
Sony BitTorrent torrent tiedostonjako The Interview
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.