Järkeä tekijänoikeuslakiin -aloitteen käsittely saakin jatkoa

Matti Robinson
9. syyskuuta, 2014 18:10

Eduskunnan sivistysvaliokunta on tuomassa Järkea tekijänoikeslakiin -kansalaisaloitteen uudelleen käsittelyyn. Aiemmin valiokunnassa oltiin valmiita lopettamaan asiantuntijakuuleminen ennen aloitteen edustajien puoltamien asiantuntijoiden kuulemista.
Tiistain aihelistalla ollut "Todetaan asiantuntijakuuleminen päättyneeksi" on sittemmin muuttunut Piraattipuolueen laatiman asiakirjan myötä uusien asiantuntijoiden kuulemiseksi. Aloitteen edustaja Joonas Pekkasen mukaan on tärkeää kuulla muun muassa Kilpailu- ja kuluttajavirastoa (KKV).
Sivistysvaliokunta kuuleekin nyt KKV:n sekä Helsingin yliopiston Olli Vilangan ja professori Rainer Oeschin asiantuntijalausunnut. Perustuslakivaliokunnan lausuntoa ei kuitenkaan nähty tarpeelliseksi huolimatta Pekkasen toiveista.

Lue myös nämä
Tägit
tekijänoikeus Järkeä tekijänoikeuslakiin
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.