Joko mopo karkasi lapasesta? Sony hakee patenttia älyperuukille

Juha Tuppi
21. marraskuuta, 2013 17:40

Useat valmistajat panostavat puettavaan teknologiaan, jonka suosituimpia muotoja ovat tällä hetkellä älykellot. Erikoisempiakin irtiottoja on nähty, esimerkkinä vaikkapa Googlen elektroninen tatuointi, mutta Sony pinkaisee tuoreimmalla innovaatiollaan rinnanmitalla muita edelle: patenttia odottelee älyperuukki.
Engadget raportoi tänään Sonyn hakeneen patenttia SmartWig -älyperuukilleen. Laite on hakemuksen perusteella juuri sitä, miltä se kuulostaa: orgaanisista karvoista tai synteettisestä materiaalista valmistettu piirilevyllä varustettu peruukki.
Peruukin on visioitu kommunikoivan puhelimen tai muun puettavan teknologian kanssa, ja sen läheisyys päänahkaan mahdollistaisi kosketusviestinnän - aivan oikein, älyperuukki tulisi varustettuna myös värinähälyttimellä.
Lähde listaa mahdollisiin ominaisuuksiin myös GPS:n ja ultraäänimuuntajan, joka vinkkaisi, mihin suuntaan käyttäjän kannattaa jatkaa, integroidun kameran sekä laserosoittimen. Patenttihakemuksessa perustellaan laitetta muun muassa sillä, että peruukki on hyvä paikka herkän teknologian kätkemiseen, koska ihminen suojelee päätään vaistomaisesti. Mainittakoon vielä, että älyperuukin ohjailu onnistuu myös kasvojen ilmeillä, kuten kulmakarvojen kohottamisella.
Internetissä on esitetty jo arveluja, että kyseessä ei olisi oikeasti älyperuukin patentoiminen, vaan keino hankkia patentti älyhatulle vaivihkaa kilpailijoiden huomaamatta. Toivoa sopii.

Lue myös nämä
Tägit
Sony patentti SmartWig
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.