Microsoftin IllumiRoom tuo videotykin seuraavan Xboxin kaveriksi

Teemu Laitila
29. huhtikuuta, 2013 12:43

Microsoftin CES-messuilla esittelemä IllumiRoom-tekniika vaikuttaisi olevan taas hieman lähempänä valmista tuotetta. Tuoreen esittelyvideon perusteella IllumiRoom tukee myös nykyisiä pelejä.
Tähän saakka laitetta on esitelty lähinnä vanhempien open source -pelien kanssa, mutta tuoreella videolla Microsoft esittelee laitetta lyhyesti myös Valven Portal-pelin kanssa.
IllumiRoom on tekniikka, jossa yhdistyy videotykki sekä Kinect-sensori. Kinect skannaa huoneen pinnanmuodot ja värit, jonka jälkeen projektori heijastaa kuvaa television ympäristöön huomioiden muut huonekalut. Microsoftin aiempien videoiden perusteella tekniikkaa voidaan hyödyntää useilla tavoilla pelistä riippuen.
Laajimmillaan IllumiRoom tuo kuvan ulos television ruudulta ja laajentaa sen useita metrejä television ympärille. Koska kuvan laatu huonekalujen pinnalla ei välttämättä ole paras mahdollinen, projektoria voidaan käyttää myös pelkkien ääriviivojen esittämiseen televisiokuvan ulkopuolella. Projektorilla voidaan lisäksi antaa pelaajalle lisätietoa ympäristöstä. Esimerkiksi muiden pelaajien, pelikentän tärkeiden kohteiden tai esineiden suunta voidaan esittää huoneen seinällä. Kuvan ei tarvitse suoranaisesti liittyä pelin kuvastoon, vaan sillä voidaan luoda myös tunnelmaa täyttämällä koko huone lumisateella talvikohtauksessa.
IllumiRoom osaa myös hyödyntää huonetta tuoden pelitodellisuuden ulos pelistä. Laite kykenee esimerkiksi muuttamaan television ympäristön sarjakuvamaiseksi korostamalla värejä tai esineiden reunoja. Ympäristö voi myös reagoida pelitapahtumiin esimerkiksi luomalla illuusion huonekaluja heilauttavista laukauksista.


Microsoft on tähän mennessä painottanut, että kyseessä on vasta proof-of-concept-tyyppinen laite eikä tarkempia tietoja mahdollisesta julkaisusta ole kerrottu. Yhtiö kuitenkin aikoo esitellä IllumiRoomia tarkemmin tällä viikolla alkavassa CHI 2013 -tapahtumassa. IllumiRoomin tarkempi esittely juuri nyt, vain muutamia viikkoja ennen seuraavan Xbox-konsolin julkaisua, saattaisi viitata laitteiden tulevaan yhteistoimintaan. Tällä viikolla saatavista uusista tiedoista riippuen, The Verge spekuloi, että IllumiRoom saattaisi olla suuressakin roolissa Microsoftin tulevassa Xbox-julkaisussa sekä sitä pian seuraavassa E3-tapahtumassa.
Edit 29.4 13:18 Korvattu video pidemmällä versiolla ja tarkennettu laitteen ominaisuuksia.

Lue myös nämä
Tägit
Microsoft Xbox pelikonsolit IllumiRoom
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.