Finnetin Supermatrix elää yhä

Teemu Laitila
12. huhtikuuta, 2013 10:33

Finnet-liiton jo vuonna 2009 aloittama Supermatrix-hanke on edelleen elossa. Vaikka projektia on kehitetty jo vuosia, Supermatrix on aikataulussa ja sille uskotaan löytyvän kysyntää, Finnet-liitosta kerrotaan Tietoviikolle.
Supermatrix on käytännössä pilvipalvelu, jossa tietokoneen toiminnot ulkoistetaan datakeskukseen. Asiakkaan päähän jää vain niin sanottu tyhmä pääte, jonka tehtävänä on vain välittää kuva netin läpi näytölle. Käyttäjälle on tarjolla Linux-pohjainen käyttöjärjestelmä, johon on asennettu yleisimmät ohjelmat koneen peruskäyttöä varten, uusia ohjelmia käyttäjä ei voi itse asentaa.
Tietoviikko kertoo, että Finnet suunnittelee palvelun hinnoittelua alle 10 euroon kuukaudessa. Kohderyhmänä ovat ihmiset, jotka käyttävät tietokonetta mielellään esimerkiksi pankkiasioiden hoitoon, mutta jotka eivät halua ylläpitää omaa tietokonetta.
Kaupalliseen käyttöön Supermatrixia suunnitellaan saatavaksi vuoteen 2016 mennessä, mikä oli alunperinkin aikatauluna.
Ajatuksen tasolla Supermatrix kuulostaa hyvinkin modernilta. Pilvessä pyörivä oma henkilökohtainen PC on selkeä tulevaisuuden visio, jota tarjoaa tälläkin hetkellä jo esimerkiksi OnLive. Finnetin ajatus Supermatrixista oli ehkä hieman aikaansa edellä ja nyt palvelu uhkaa jäädä torsoksi, jos sen käyttöön vaaditaan erillinen nettiyhteydestä huolehtiva lisälaite sekä näyttö ja näppäimistö. Modernimpi ratkaisu olisi hyödyntää jo monesta kodista löytyviä kohtalaisen tyhmiä päätteitä eli tabletteja, joista Supermatrix voisi tehdä hyödyllisempiä tarjoamalla laskentatehoa sekä työpöydän ominaisuuksia. Askel oikeaan suntaan on jo kaavailtu tuki älytelevisioille.

Lue myös nämä
Tägit
Finnet pilvipalvelut Finnet Supermatrix
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.