Yle: Maikkarilla ei pelätä YouTubea, yhteistyötä luvassa

Matti Robinson
5. helmikuuta, 2013 12:24

YouTube on nyt saatavilla myös suomalaisversiona, joka tarkoittaa erityisesti suomalaismainostajille hyvää. MTV3:lla ei kuitenkaan pelätä mediajätin saapumista Suomen markkinoille, vaikka tarjolle tulee myös enemmän suomalaisille suunnattua sisältöä.
Ylen haastattelussa ollut MTV3:n kaupallinen johtaja Stinde Mäkinen ei luokittele YouTubea Katsomon kanssa samaan kategoriaan. Samalla Mäkinen kuitenkin paljastaa, että jonkinlaista yhteistyötä on luvassa YouTuben kanssa.

Youtube on vain snack-kulttuuria, me tarjoamme laatusisältöä. Ei me sitä uhkana ajatella, koska jo aiemmin on ollut kansainvälisiä sivustoja, jotka tarjoavat suomalaisille mainospaikkoja. Tällainen piristää vain kilpailua.

Maikkarin ja Nelosen johdosta ollaan varsin vaitonaisia YouTuben tarjoamista tarkemmin räätälöidyistä mainoksista ja niiden vaikutuksesta Suomen mediakenttään. Netflixin ja HBO:n kaltaiset palvelut eivät ole MTV3:n Mäkisen mukaan onnistuneet ottamaan kovinkaan suurta palaa mainoskakusta.
Maikkari valmistautuu kuitenkin kilpailuun tuomalla Filmnet-nimisen palvelun. 80- ja 90-luvulta tuttu nimi maksutelevision puolelta palaa verkkosisällöllä vielä tämän kevään aikana.

Lue myös nämä
Tägit
YouTube MTV3 Nelonen
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.