YouTube kiristi mainosohjelmaansa pääsyn ehtoja

Petteri Pyyny
10. elokuuta, 2026 22:00

YouTube on jo vuosien ajan ollut varsin suoraviivainen tapa tienata rahaa influensserina tai muuten vain videosisältöä tuottavana toimijana.
Siinä missä muilla alustoilla tulot koostuvat pääosin itse hankituista yhteistyökuvioista, YouTube on maksanut videoiden tekijöille myös suoraan heidän videoiden yhteydessä näytetyistä mainoksista siivun.

Muuta nyt Google on muuttamassa omistamansa YouTuben mainosohjelmaan pääsemisen ehtoja.
Ehdot ovat olleet - etenkin suomeksi sisältöä tekeville toimijoille - varsin tiukat, mutta helmikuussa 2027 ne tiukkenevat entisestään.

Tähän saakka mainostulojen jako-ohjelmaan pääsemiseksi on vaadittu, että YouTube-kanava kerää 90 vuorokauden aikana vähintään 4000 tuntia katseluaikaa perinteisiin vaakavideoihin tai vähintään 10 miljoonaa katselukertaa YouTube Shorts -pystyvideoille.

Helmikuusta 2027 alkaen rajat tuplaantuvat. Eli jatkossa ohjelmaan pyrkiessä pitää "perinteisillä" videoilla saada vähintään 8000 tuntia katseluaikaa 90 vuorokauden aikana - tai kerätä kanavan lyhytvideoille vähintään 20 miljoonaa katselukertaa.

Ohjelmassa jo nykyisin olevia ei kuitenkaan potkita siitä pois, vaikka näyttömäärät eivät uusiin rajoihin yltäisikään. Mutta kanavat, joiden YouTube Shorts -videot eivät enää helmikuun jälkeen yllä edes 10 miljoonan näyttökerran rajaan, eivät saa jatkossa lainkaan tuloja lyhytvideoista, vaikka olisivatkin mainoskumppanuusohjelmassa mukana.

Lue myös nämä
Tägit
YouTube
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.