Google Gemini uudistuu: Tekoälyagentti, joka ymmärtää käyttäjän tarpeet ja hoitaa tehtävät puolestasi

Petteri Pyyny
19. toukokuuta, 2026 22:15

Google laajentaa Gemini-tekoälyavustajansa roolia kohti entistä itsenäisempää, agenttimaisempaa toimintaa.
Yhtiö esitteli I/O 2026 -kehittäjäkonferenssissaan joukon uudistuksia, joiden tavoitteena on muuttaa Gemini passiivisesta kysymys-vastaus-työkalusta jatkuvasti taustalla työskenteleväksi digitaaliseksi apuriksi. Uutuuksiin kuuluvat muun muassa päivittäisiä tiivistelmiä tarjoava Daily Brief -agentti sekä ympärivuorokautinen henkilökohtainen tekoälyagentti Gemini Spark.

Daily Briefin tehtävänä on toimia eräänlaisena aamun aloituspisteenä, joka kokoaa käyttäjälle henkilökohtaisen tilannekatsauksen. Agentti lukee automaattisesti taustalla siihen yhdistettyjä sovelluksia, kuten Gmailia ja Google-kalenteria, ja muodostaa näiden perusteella nopeasti silmäiltävän yhteenvedon kiireellisistä viesteistä, tulevista tapahtumista ja esimerkiksi saapuvien pakettien seurantatiedoista. Daily Brief ei rajoitu pelkkään tiivistämiseen, vaan pyrkii myös priorisoimaan sisältöä käyttäjän tavoitteiden mukaan ja ehdottamaan seuraavia askeleita. Käyttäjä voi ohjata agenttia antamalla palautetta sen tuottamista yhteenvedoista. Daily Brief tulee tarjolle aluksi vain Yhdysvalloissa ja se on rajoitettu Google AI Plus-, Pro- ja Ultra -tilaajille.
Tärkein Geminin uudistuksista on kuitenkin Gemini Spark, jota Google kuvaa ympärivuorokautiseksi henkilökohtaiseksi tekoälyagentiksi. Googlen mukaan Spark merkitsee merkittävää muutosta Geminin luonteessa: se ei ainoastaan vastaa kysymyksiin, vaan toimii aktiivisena kumppanina, joka suorittaa konkreettisia tehtäviä käyttäjän puolesta ja tämän määrittelemien sääntöjen puitteissa. Spark perustuu uuteen Gemini 3.5 -malliin ja se voi hoitaa monimutkaisia tehtäväketjuja myös silloin, kun käyttäjän kaikki laitteet (puhelin, tietokone, jne) ovat sammutettuina.

Spark on integroitu syvälle Google Workspace -ympäristöön, kuten Gmailiin, Docs- ja Slides-sovelluksiin. Käyttäjä voi esimerkiksi pyytää sitä seulomaan sähköpostilaatikosta lasten kouluun liittyviä viestejä, nostamaan esiin tärkeät määräajat ja koostamaan niistä päivittäisen yhteenvedon, joka lähetetään sekä itselle että puolisolle. Agentille voi asettaa toistuvia tehtäviä, kuten kuukausittaisen luottokorttilaskujen läpikäynnin piilossa olevien tilausten varalta, tai rakentaa pidempiä työnkulkuja, joissa Spark yhdistää eri lähteistä kerättyä tietoa, tuottaa valmiita dokumentteja ja luonnostelee niihin liittyviä sähköposteja. Tavoitteena on, että käyttäjä voisi ulkoistaa aikaa vieviä mutta toistuvia tietotyön osa-alueita tekoälylle.

Sparkin toiminta ei rajoitu Googlen omiin palveluihin, sillä yhtiö laajentaa parhaillaan niin sanottuja MCP-yhteyksiä kolmansien osapuolten sovelluksiin. Integraatioiden ansiosta Spark voi jatkossa paitsi hakea tietoja myös hoitaa käytännön asioita, kuten tehdä ravintolaan pöytävarauksen tai laatia ostoslistoja ruokakauppaa varten. Tulevien viikkojen aikana agentille on luvattu lisää ominaisuuksia, kuten kyky lähettää tekstiviestejä ja sähköposteja suoraan Sparkin kautta sekä mahdollisuus käyttää käyttäjän selainta osana tehtävien suorittamista.

Koska kyse on pitkälti itsenäisesti toimivasta agentista, Google korostaa hallinnan ja turvallisuuden merkitystä. Spark on oletusarvoisesti vapaaehtoinen: käyttäjä päättää, ottaako sen käyttöön ja mihin sovelluksiin se saa muodostaa yhteyden. Yhtiön mukaan agentti on suunniteltu kysymään erikseen lupaa ennen korkean riskin toimintoja, kuten maksujen tekemistä tai viestien lähettämistä. Näin pyritään minimoimaan tilanne, jossa tekoäly tekisi käyttäjän kannalta merkittäviä päätöksiä ilman selkeää hyväksyntää.

Gemini Spark julkaistaan aluksi rajatulle joukolle luotettuja testaajia, minkä jälkeen se tuodaan beta-versiona yhdysvaltalaisille Google AI Ultra -tilaajille. Laajempi saatavuus ja ominaisuuksien tarkempi maakohtainen jakauma on toistaiseksi avoinna. Esimerkiksi Euroopassa tiukat yksityisyydensuojan lait voivat rajoittaa Sparkin toimintaa joiltain osin.

Lue myös nämä
Tägit
Google Gemini Google tekoäly
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.