Syyte: Meta latasi torrenttina tuhansia pornoleffoja tekoälynsä koulutukseen - puolustus: "henkilökohtaiseen käyttöön"

Petteri Pyyny
30. lokakuuta, 2025 21:52

Facebookin ja Instagramin emoyhtiönä parhaiten tunnettua teknologiajätti Metaa syytetään luvattomasta aikuisviihteen lataamisesta.
Kahden aikuisviihdealaa edustavan yhtiön nostamassa syytteessä kerrotaan, että Meta on ladannut yli 2000 aikuisviihde-elokuvaa torrenttina piraattipalveluista. Yhtiöt syyttävät Metaa siitä, että se olisi ladannut elokuvat oman Meta AI-tekoälynsä koulutusmateriaaliksi.

Strike 3 Holdings ja Counterlife Media vaativat Metalta yhteensä 359 miljoonan dollarin eli noin 310 miljoonan euron vahingonkorvauksia.
Yhtiöiden mukaan Meta olisi kehittämässä salaa aikuisviihteeseen pohjautuvaa tekoälyä, jota sen olisi tarkoitus aikanaan markkinoina aikuisviihde-elokuvia tuottaville yhtiöille ihmisnäyttelijät korvaavana työkaluna.

Toinen syytteen nostaneista yhtiöistä, Strike 3, tunnetaan yhtenä maailman aktiivisimmista oikeusjuttuja ja ns. tekijänoikeuskirjeitä lähettelevänä tahona eli tekijänoikeustrollina.

Meta puolustautuu sillä, että yhtiöiden väitteet ja todisteet sisältävät kyllä selkeitä todisteita siitä, että Metan IP-avaruudesta on ladattu laittomasti videotiedostoja, mutta että latailut alkoivat jo vuosia ennen tekoälyn kehityksen alkamista.

Metan puolustus nojaa siihen, että lataukset olisivat yksittäisten Metan työntekijöiden tekemiä latauksia vuosien varrella ja ne olisivat tulleet työntekijöiden henkilökohtaiseen käyttöön, eivätkä siis Metan hyväksyminä.

Aiheesta uutisoineen TorrentFreakin mukaan pelkkä IP-osoitteiden linkittäminen piraattitiedostojen lataukseen ei enää nykyisin riitä Yhdysvalloissa oikeusjuttuun asti, vaan oikeus vaatii "konkreettisempia" todisteita lataajasta.

Meta kiistää myös omassa puolustuksessaan jyrkästi ajatuksen aikuisviihteen saralle astumisesta millään tavalla.

Lue myös nämä
Tägit
tekoäly Meta oikeusjuttu aikuisviihde
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.