Petteri Pyyny
7. lokakuuta, 2025 7:16
Kryptovaluutta bitcoinin arvo rikkoi jälleen uuden ennätyksensä.
Sunnuntaina 5.10.2025 bitcoinin kurssi oli ensimmäistä kertaa yli 125 000 dollaria yhtä bitcoinia kohti. Mutta tuokin ennätys rikottiin heti maanantaina aikana, kun kurssi käväisi jo lähellä 126 000 dollaria.
Bitcoinin kurssi Yhdysvaltain dollariin nähden on noussut hurjaan tahtiin viimeisen vuoden aikana, sillä kurssi oli lähes tarkalleen puolet nykyisestä tasostaan vielä vuoden 2024 lokakuussa (noin 62000 dollaria/bitcoin). Euroon verrattunakin kurssi on noussut lähes tuplaksi.
Osittain kurssia ovat nostaneet Yhdysvaltain nykyisen hallinnon kryptovaluutoille myönteiset lausunnot. Toisaalta Yhdysvaltain dollarin viimeaikainen heikkous on houkuttanut sekin sijoittajia siirtämään osan varallisuudestaan bitcoineihin.
Bitcoinin kurssi ylitti tuolloin maagisena pidetyn 10 000 dollarin tason ensimmäistä kertaa vuonna 2017. Joten kahdeksassa vuodessa bitcoin on ehtinyt nostaa arvoaan yli 12-kertaiseksi.