Petteri Pyyny
26. heinäkuuta, 2025 12:24
Microsoftin Ranskan yksikön juristi Anton Carniaux on myöntänyt Ranskan parlamentille, että yhtiö ei voi mitenkään taata eurooppalaisten kuluttajien ja yritysten tietojen pysymistä Euroopassa.
Carniaux'n mukaan yksikään amerikkalainen yhtiö ei voi kieltäytyä tietojen luovutuksesta, jos Yhdysvaltain hallinto tekee virallisen, selkeästi yksilöidyn tietopyynnön. Ei, vaikka tietojen kohteena olisi eurooppalainen yritys, yhteisö tai yksityishenkilö.
Hän kuitenkin painotti vastauksessaan sitä, että näin ei ole vielä koskaan Microsoftin historiassa käynyt. Yhdysvaltain hallinto on tehnyt ajoittain "epäselviä" eli tietopyyntöjä joita ei ole selkeästi yksilöity, mutta niistä Microsoft on pystynyt kieltäytymään.
Mutta jos Yhdysvaltain lainsäädännön mukainen selkeä tietopyyntö tulisi, joka koskisi EU-alueella olevaa, Microsoftin palvelimilla sijaitsevaa dataa, siihen täytyisi suostua. Lisäksi Microsoft voisi kertoa tietojen siirrosta tietojen kohteelle vain, jos Yhdysvaltain hallinto antaisi siihen luvan.
Aiheesta uutisoinut saksalainen Heise muistuttaa, että kyseessä ei ole mitenkään pelkästään Microsoftia koskeva ongelma.
Kaikkien muidenkin amerikkalaisten yhtiöiden, myös voittoa tavoittelemattomien amerikkalaisten organisaatioiden, täytyy noudattaa samoja lakeja - koska niiden kotimaa on Yhdysvalloissa. Ainoa tapa suojata tietojen siirtyminen Yhdysvaltoihin on eurooppalaisten toimijoiden käyttäminen.
Ongelmalliseksi tilanteen tekee se, että kolme suurinta pilvipalveluiden tarjoajaa, joiden päälle lähes kaikki maailman verkkopalvelut ja kännykkäsovellukset on rakennettu, ovat amerikkalaisia. Amazon Web Services on ylivoimaisesti suurin pilvipalveluiden tarjoaja, Microsoftin pitäessä kakkossijaa - ja Google Cloudin ollessa kolmanneksi suurin.
Hyvin harva verkkosivusto tai kännykkäsovellus avaa käyttöehdoissaan sitä, minkä maalaista pilvipalveluiden tarjoajaa ne käyttävät - vaikka Microsoftin edustajan lausunnon mukaan asialla on hyvinkin paljon merkitystä kuluttajien yksityisyyden kannalta.
Tietojen siirto Yhdysvaltain ja Euroopan Unionin välillä on ollut lakiteknisessä limbossa jo vuosien ajan. Vuonna 2023 saatiin aikaiseksi nykyinen tietojen siirtoa säätelevä sopimus, mutta tuoreen Yhdysvaltain hallinnon tekemien muutosten jälkeen on epäselvää, onko sopimus voimassa.