IT-jätin perustaja: Viikonloppujen keksiminen oli virhe, vaatii 70-tuntista työviikkoa - "luo työpaikkoja"

Petteri Pyyny
17. joulukuuta, 2024 17:02

Yksi maailman suurimmista IT-alan yrityksistä on intialainen Infosys. Yksi sen perustajista, intialainen Narayana Murthy, on aiheuttanut viime vuosina jatkuvasti otsikoita hieman työelämän isosta trendistä poikkeavalla ajatusmaailmallaan.
Murthyn tärkein julkisuudessa pitämä argumentti on ollut jo useamman vuoden ajan se, että viikonloppujen käyttöön ottaminen oli alunperinkin vakava virhe. Miehen kotimaa, Intia, on on yksi harvoista maista, jossa on edelleen laajasti käytössä kuusipäiväinen työviikko, mutta Infosysillä on ollut käytössä viisipäiväinen työviikko 1980-luvulta lähtien. Tätä siirtymää Murthy katuu ja kertoo, ettei usko "työn ja vapaa-ajan tasapainoon".

Murthy toisti näkemyksiään jälleen Intian keskuskauppakamarin tilaisuudessa. Murthyn mukaan 70-tuntinen työviikko olisi täydellinen ratkaisu.
Hämmentävää kyllä, Murthy perustelee 70-tuntista työviikkoa sillä, että se loisi lisää työpaikkoja, synnyttämällä aiempaa reippaampaa yrittäjävetoista toimintaa talouteen.

Suomessa siirryttiin pääosin viisipäiväiseen työviikkoon 1970-luvulla, kun koulunkäynti lauantaisin loppui vuonna 1971. Maailmalla - ja Suomessakin - on viime vuosikymmenten aikana tehty laajoja kokeiluja nelipäiväisestä työviikosta.

Lue myös nämä
Tägit
työpaikat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.