Googlen tekoäly päättää saako työtön työttömyyspäivärahaa vai ei

Petteri Pyyny
10. syyskuuta, 2024 21:27

Yhdysvaltain osavaltio Nevada on päättänyt ulkoistaa osan työttömyyspäivärahojen käsittelystä Googlen tekoälylle.
Tulevien kuukausien aikana Nevadan osavaltion työvoimapalveluista vastaava virasto aikoo syöttää valtavan määrän työttömyyspäivärahoihin liittyviä päätöksiä Googlen tekoälyn opetusmateriaaliksi.

Sen jälkeen osavaltio siirtää tekoälyn käsiteltäväksi kaikki työttömyyskorvauksista tehdyt, vielä käsittelemättömät valitukset tekoälyn päätettäväksi. Päätöksenteon pohjana tekoälylle syötetään kaikki valitusprosessiin liittyvät dokumentit sekä mahdolliset äänitallenteet.
Pureskeltuaan materiaalit ja vertailtuaan niitä aiemmin oppimiinsa asioihin, tekoäly pulauttaa kustakin tapauksesta oman mielipiteensä peristeluineen ulos.

Aivan täysin automaattiseksi Nevada ei kuitenkaan aio valitusten käsittelyä siirtää, vaan lopullisen päätöksen siitä, myönnetäänkö hakijalle valituksen jälkeen työttömyyspäivärahaa vai ei, tekee ihminen.

Nevadan viranomaisten mukaan Googlen tekoäly nopeuttaa valitusprosessin käsittelyaikaa tunneista jopa vain viiteen minuuttiin. Osavaltion työvoimaviranomaisilla on edelleen käsittelyssä valituksia koronaviruspandemian ajoilta, eli valitusjonoa on kertynyt jo pidemmältä ajalta. Tekoälyn avulla toivotaan siis, että jonot saadaan purettua.

Viranomaiset vakuuttavat, että ihminen on edelleen tärkeä osa prosessia ja ettei tekoälyn suosituksia hyväksytä sokeasti sellaisenaan.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Gizmodo.

uutiskuva: Little Britain

Lue myös nämä
Tägit
Google tekoäly työpaikat
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.