x86-aikakauden loppu? Windows 11 loikkaa Arm-teknologiaan Prismin avulla, kannettaviin 15 tunnin akkukesto, päihittävät MacBook Air M3:t

Petteri Pyyny
21. toukokuuta, 2024 7:43

2020-luku on ollut Armin teknologiaan perustuvien suoritinten voittokulkua. Kaikki iPhonet ja käytännössä kaikki Android-puhelimet käyttävät Armin suoritinteknologiaa ja Applen siirryttyä Intelin suorittimista omiin M-suorittimiinsa, ovat myös Macit loikanneet Armin hellään huomaan.
Nyt Microsoft haluaa tehdä saman siirtymän myös Windows-tietokoneille.

Eilen pidetyssä tapahtumassa yhtiö kertoi suurista uudistuksista Windowsin taustalla hyrräävissä järjestelmissä. Tärkein ja merkittävin muutos Windowsin osalta on ehdottomasti se, että Microsoft on suunnitellut nyt koko Windows 11:n Arm-teknologian ja tekoälyn ympärille.
Tulevan Windows 11 24H2 -päivityksen myötä Arm-pohjaiset PC:t suorittavat x86/x64 -suorittimelle tarkoitettuja ohjelmia jopa 20 prosenttia aiempaa nopeammin. Ja nyt tuo erilaisten suoritinarkkitehtuurien rajat ylittävälle teknologialle on myös annettu oma nimensä: Microsoft kutsuu teknologiaa Prismiksi. Prism on siis käytännössä Microsoftin oma versio Applen Rosetta 2 -teknologiasta, jolla Apple sai säilytettyä sovellusten yhteensopivuuden hypättäessä Intelin maailmasta Arm-maailmaan (konkarit toki muistavat myös ensimmäisen Rosettan, jonka avulla Apple hyppäsi aikoinaan PowerPC-arkkitehtuurista Intel-arkkitehtuuriin).

Samalla alkaa Arm-pohjaisten PC-koneiden vyöry markkinoille, jonka maistiaisena Microsoft julkisti kaksi omaa Surface-koneiden malliaan - molempien suorittimena hyrrää Qualcommin Snapdragon X Elite -piirisarja.

Arm-koneiden eturintamassa tulevat olemaan tietysti kannettavat tietokoneet, joissa arkkitehtuurin vaihdosta on eniten hyötyä. Jokainen, joka on käyttänyt Applen M-piireihin pohjautuvia läppäreitä, ymmärtää niiden edut: akkukesto on levottoman pitkä, laitteet eivät juurikaan lämpene käytössä ja suoritustehoa on silti hurjasti käytössä.

Lisäksi Snapdragon X Elite -piirisarja tulee olemaan todennäköisesti ensimmäinen piirisarja, jonka tekoälylaskentaan tarkoitettu ydin (NPU) on riittävän tehokas vastatakseen Windows 11:n uusiin tekoälylle asettamiin vaatimuksiin. Käytännössä Windowsin uudet tekoälytoiminnot vaativat sen, että tietokoneesta itsestään löytyy tehokas tekoälylaskentaa tekevä piiri tai ydin, jolloin tekoälyn prosessointi tapahtuu paikallisesti, omalla tietokoneella - eikä tietoa siirretä verkon yli mihinkään (ja vastinajat ovat äärimmäisen nopeita).

Myös natiivisti Arm-teknologiaa käyttävät Windows-sovellukset ovat yleistymään päin: Chromesta on jo olemassa Arm-versio Windowsille ja mm. Adobe on luvannut julkaista ohjelmistaan natiivit Arm-versiot tulevan kesän aikana.

Microsoft kutsuu Arm-pohjaisia, kriteerit täyttäviä Windows-koneita Copilot+ PC:iksi ja yhtiön mukaan tekniset vaatimukset täyttävien kannettavien akkukesto olisi verkkoselailussa 15 tuntia ja niiden pitäisi pyyhkiä suorituskyvyllään lattiaa M3-pohjaisilla MacBook Aireilla (toki Applella on myös selkeästi tehokkaampiakin Macceja tarjolla, mutta tähän vertailuun on toistaiseksi tyytyminen, kunnes oikeita vertailutuloksia loppukesästä saadaan).

Lue myös nämä
Tägit
Microsoft Windows ARM
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.