Petteri Pyyny
19. toukokuuta, 2024 17:43
Vaikka monen kaduntallaajan mielestä netti ei ole mitenkään kirjoihin tai taiteeseen verrattavissa olevaa kulttuurisisältöä, ovat historioitsijat ja kulttuurin tutkijat vahvasti eri mieltä.
Verkosta löytyvän sisällön arkistointia alettiin tekemään jossain määrin jo 1990-luvulla, mutta vasta 2000-luvulla museot ja arkistot ovat toden teolla heränneet siihen, että digitaalinen perintömme uhkaa kadota vauhdilla, jos sille ei tehdä jotain.
Pew Research Centerin tekemä tutkimus on karua luettavaa sillä tutkimuskeskuksen mukaan kaikesta verkossa vuonna 2013 olleesta sisällöstä oli kadonnut vuoden 2024 alkuun mennessä jo 38 prosenttia.
Käytännössä puhumme siis miljardeista, kenties jopa kymmenistä miljardeista yksittäisistä verkkosivuista, jotka olivat olemassa vielä vuonna 2013, mutta joita ei enää tänä päivänä ole. (täsmennyksenä siis mainittakoon, että tässä yhteydessä puhutaan sivuista, ei sivustoista - tämä uutinen on sivu, osana AfterDawn-sivustoa)
Tilanne alkaa muodostua haastavaksi myös lähdeviitteiden kannalta: Pewin tutkimuksen mukaan yli puolet kaikista Wikipediasta löytyvistä sivuista sisältää vähintään yhden lähdeviitteen, jota ei ole enää olemassa.
Verkon arkistoinnissa tärkeimpiä toimijoita ovat nykyisin museot, kansallisarkistot, Internet Archive sekä Common Crawl -projekti.
Usein vähäpätöisimpinä sisällön muotoina pidetään tavallisten ihmisten luomia sisältöjä, kuten yksittäisiä twiittejä tai Facebook-julkaisuja. Mutta niidenkin arvo tulevaisuuden tutkijoille on mittaamattoman arvokas. Nyt yhtenä uhkana verkon arkistoimiselle voidaan nähdä maksumuurit ja arkistoinnin estävät käyttöehdot, joilla verkkopalvelut pyrkivät rajoittamaan tekoälyfirmojen pääsyä sisältöönsä - samalla vaikeuttaen arkistointia.
Suomessa verkkosisältöjä arkistoi Kansallisarkisto sekä Kansalliskirjaston Verkkoarkisto.