30 vuotta nörttien maailmanlopusta: Commodore meni konkurssiin vuonna 1994

Petteri Pyyny
1. toukokuuta, 2024 18:39

Tietotekniikan historiassa on kaksi tietokonetta, joilla on ollut kenties Applen Macintosh-koneitakin fanaattisempi fanikuntansa.
Se kenties suurinta kulttimainetta nauttiva tietokone on tietysti "tasavallan tietokoneeksikin" nimitetty Commodore 64, jonka tarinasta kirjoitimme pitkän historiikin jokunen vuosi sitten.

Ja sitten on tietysti Kuusnelosen perilliseksi muodostonut Commodore Amiga. Amiga oli monella tavalla vallankumouksellinen kotitietokone, joka toi laboratorioista, tutkimusyksiköistä ja suuryrityksistä tuttuja toimintoja kotitietokoneiden maailmaan. Samalla se johdatti kokonaisen sukupolven täysin uuteen, graafisten käyttöjärjestelmien aikakauteen - pedaten samalla tietä Windowsin myöhemmälle menestykselle.
Mutta vaikka kaksi ikonista tietokonetta löytyvätkin saman yhtiön mallistosta, ei Commodore ollut koskaan mitenkään erityisen hyvin johdettu yhtiö. Lopulta yhtiön sisäinen sekoilu ja päämäärättömyys alkoi näkyä myös kuluttajille päin.

Kilpailun koventuessa 1990-luvulle tultaessa, alkoi Commodore Amigankin markkinaosuus romahtaa, etenkin työpaikoilta koteihin valuneiden PC-koneiden muuttuessa pikkuhiljaa myös pelikoneiksi. 1990-luvun alku muistetaankin Amiga-fanien keskuudessa lupauksista, joita ei koskaan toteutettu.

Lopulta huhtikuun 29. päivä, vuonna 1994 Commodore kertoi hakeneensa yhtiön konkurssia oma-alotteisesti.

Tuon jälkeen Commodoren osat siirrettiin velkojien haltuun, myytiin paloina eteenpäin - ja 20 vuotta tietokonemaailman suuryhtiönä toimineen Commodoren taru oli lopullisesti ohi.

Viimeisen 30 vuoden aikana Commodoren ja sen tuotebrändien omistajuutta ja lisenssejä on pompoteltu yhtiöltä toiselle ja tarina on ollut lähinnä surullista katsottavaa.

Mutta kaikesta 30 vuotta kestäneestä tuskasta huolimatta, sekä Kuusnelosen että Amigan harrastajayhteisöt elävät ja voivat hyvin. Molemmille alustoille julkaistaan uusia pelejä, sovelluksia ja lisälaitteita jatkuvalla tahdilla - ja käytettyjen koneiden kauppa käy verkossa varsin vauhdikkaasti.

uutisen kuvituskuva: Wikimedia

Lue myös nämä
Tägit
historia Commodore 64 Commodore Commodore Amiga
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.