Syyte: Facebook antoi suurimpien mainostajiensa lukea käyttäjien Messenger-viestejä täysin vapaasti

Petteri Pyyny
29. maaliskuuta, 2024 16:41

Facebook ja sen nykyinen emoyhtiö Meta eivät koskaan ole olleet varsinaisesti mallikansalaisia käyttäjiensä yksityisyyden kunnioittamisessa.
Mutta tuoreet väitteet ovat jo askel hurjempaan suuntaan.
Ryhmäkanteeseen liittyvän väitteen mukaan Facebook olisi solminut suurimpien mainostajiensa, kuten Netflixin ja Spotifyn kanssa hyvinkin tiiviin yhteistyösopimuksen jo vuonna 2013.
Sopimuksen pohjalta isoimmille mainostajille annettiin pääsy erityiseen API-ohjelmointirajapintaan, jonka kautta mainostajat pystyivät lukemaan Facebook-käyttäjien yksityisviestejä (eli Messenger-viestejä).
Vastapalvelukseksi mainostajat jatkoivat mainontaansa Facebookissa ja toimittivat myös Facebookille säännöllisiä raportteja siitä, mitä havaintoja ne olivat tehneet yksityisviestien ja käyttäjien muiden tietojen pohjalta. "Muihin tietoihin" kuuluvat mm. tieto käyttäjien Facebook-kavereista.
Vielä vuonna 2018 Facebook kertoi, että se ei käytä ihmisten yksityisviestejä mainonnan kohdentamiseen. Mutta vielä vuoden 2018 lopulla yhtiö antoi mainostajille pääsyn yksityisviestien sisältöihin.
Samaisessa vuodetussa dokumentissa kuvataan sitä, miten Facebookin jo suljettu Facebook Watch -videopalvelu oli oikeastaan tarkoitettu vain pistämään painetta Netflixin ja muiden suoratoistoyhtiöiden niskaan, jotta ne mainostaisivat Facebookissa enemmän.
Vuoden 2023 joulukuussa Messengeriin otettiin käyttöön päästä päähän salaus, jonka jälkeen Metan on mahdotonta päästä lukemaan käyttäjiensä viestien sisältöjä.

Lue myös nämä
Tägit
Meta Facebook yksityisyys
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.