Meta vahvisti: Instagramista ja Facebookista maksulliset versiot Suomeenkin, käyttöön marraskuussa - hinnat selvillä

Petteri Pyyny
30. lokakuuta, 2023 14:46

Meta on vahvistanut, että pitkään huhutut maksulliset versiot Instagramista ja Facebookista ovat rantautumassa Eurooppaan, myös Suomeen.
Maksullinen versio Facebookista ja Instagramista tarkoittaa sitä, että palveluissa ei näytetä maksavalle asiakkaalle lainkaan mainoksia. Maksavien asiakkaiden kerryttämää dataa ei myöskään syötetä Metan mainoskoneiston sisään, eli sen pohjalta ei kohdenneta mainontaa myöskään ulkopuolisissa palveluissa.

Samalla maksullisella tilauksella mainokset katoavat molemmista palveluista, eli erillistä tilausta ei tarvita Facebookin ja Instagramin osalta. Tähän toki vaaditaan se, että käyttäjä on yhdistänyt Facebookin ja Instagramin tilinsä yhtenäiseksi Metan tiliksi.
Maksullisten versioiden hinta riippuu siitä, minkä kautta tilauksensa tilaa:



Hintaeroa selittää siis se, että sekä Google että Apple nappaavat itselleen noin 30 prosentin siivun kaikista tilauksista, joita tehdään sovelluskauppojen kautta.

Maaliskuussa 2024 hinta nousee siten, että jokainen uusi samaan Meta-tunnukseen kytkettävä palvelutili nostaa kokonaishintaa 6 eurolla tai 8 eurolla (riippuen siitä, onko tilaus tehty verkkosivujen vai mobiilisovelluksen kautta). Eli vaikkapa Facebook-tiliin oman Instagram-tilin kytkeminen maaliskuun 1. päivän jälkeen nostaa kuukausimaksua.

Meta kertoo tarjoavansa maksullista tilausta vain Euroopassa (EU, ETA-maat sekä Sveitsi). Syynä tähän on se, että EUn tuomioistuin on kieltänyt Metan tavan kerätä käyttäjän henkilökohtaisia tietoja mainonnan kohdentamiseksi. Nyt Meta tavallaan tarjoaa vaihtoehdon heille, ketkä eivät halua tietojaan Metan mainosmyllylle luovuttaa, mutta haluavat jatkaa palvelujen käyttöä.

Lue myös nämä
Tägit
Euroopan Unioni Meta Facebook Instagram
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.