Arvostelussa Ecovacsin roboimuri, joka kerrankin osaa mopata todella hyvin - mutta samalla yksi piirre ärsyttää suunnattomasti

Petteri Pyyny
10. lokakuuta, 2023 19:05

Robotti-imureiden kehityksessä on viimeisen parin vuoden aikana kiskaistu silmään turbovaihde, kun etenkin kiinalaiset valmistajat ovat alkaneet tuomaan roboimureihin aina vain uusia innovaatioita mukaan.
Yksi vauhdilla kasvavista tekijöistä on kiinalainen Ecovacs, joka on onnistunut nappaamaan itselleen jo jalansijaa sekä Yhdysvaltain että Euroopan markkinalta, sekä halvimpien että kaikkein kalleimpien mallien hintaryhmistä.
Saimme kesällä 2023 testiin Ecovacsin huippumallin, jossa yhdistellään yhtiön varsin mielenkiintoisia innovaatioita samaan pakettiin.
Ihastuttavan monimutkaisella nimellä paiskattu Ecovacs Deebot T20 Omni on noin tuhat euroa maksava huipputason imuri, joka tarjoilee pari hyvin mielenkiintoista toimintoa.
Deebot T20 on ensinnäkin LIDAR-valotutkalla esteitä väistelevä robotti-imuri. Lisäksi sen lataustelakasta löytyy itsestääntyhjennyksen tarjoava mekanismi - eli robotti osaa itsestään "kipata" sisäisen pölysäiliönsä lataustelakasta löytyvään isompaan pölypussiin.
Mutta sekä esteiden väistely että itsestääntyhjennys ovat jo tarjolla kaikissa paremmissa roboimurimalleissa.
Se, mikä Deebot T20 erottaa useimmista kilpailijoistaan on sen moppaustoiminto.
Olen varsin kärkkäästi arvostellut vuosien mittaan moppaavia roboimureita turhiksi leluiksi - ja täysin syystä. Tyypillinen moppaava roboimuri ottaa käytännössä märän liinan ja vetää sitä pitkin lattiaa tunnin ajan - ja kutsuu sitä moppaukseksi. Lapsuudenkodissani - ja varusmiespalveluksessakin - olisin todennäköisesti saanut kuulla kunniani, jos olisin vain vetänyt märkää moppia perässäni tunnin ajan ja kutsunut sitä siivoamiseksi.

Deebot T20 Omni onkin ensimmäinen testaamani moppaava roboimuri, joka oikeasti myös moppaa. Robotissa on kaksi pyörivää moppauslevyä, joita se painaa lattiaa vasten ja ne pyörivät hurjalla vauhdilla koko moppauksen ajan.
Lisäksi Deebot T20 Omni puhdistaa moppauslevyt kuumalla vedellä robotin palattua takaisin lataustelakkaansa.
Kuulostaa paperilla erittäin hyvältä..? Pistimme Ecovacs Deebot T20 Omnin parin kuukauden testiin, jona aikana robotti oli ainoa lattioiden siivoukseen tarkoitettu työkalu aivan tavallisessa suomalaisessa kerrostalokodissa.

  1. Ulkonäkö ja rakenne
  2. Tekniset tiedot
  3. Käyttöönotto
  4. Älypuhelinsovellus
  5. Imurointi
  6. Moppaus
  7. Siivoustulos
  8. Melu
  9. Esteet ja huonekalut
  10. Lemmikkitalous
  11. Muita havaintoja
  12. Ylläpito
  13. Yhteenveto
  14. Vaihtoehdot
  15. Plussat
  16. Miinukset
  17. Tähdet
  18. Lisää tutkittavaa



Ulkonäkö ja rakenne


Tähtien antaminen Ecovacs Deebot T20 Omnille oli todella vaikeaa. Mutta merkittävin tekijä tähdissä oli tällä kertaa tuotteen hinta suhteutettuna sen ominaisuuksiin.
Vaikka moppaustoiminto ja siivoustulos olikin erinomaisella tasolla, näin syksyllä 2023 tuhat euroa maksavalta roboimurilta vaadin myös esteiden kanssa pärjäämistä. Ja tähän Deebotin tarina pitkälti kaatuu. Mikäli robotissa olisi erinomainen esteiden väistely, se olisi hyvin lähellä täyttä viittä tähteä.
Mutta nyt tähtiarvosanaa laskee esteiden kanssa pärjääminen yhden tähden verran. Puolikas tähti napsaistaan pois sekavasta sovelluksesta ja hitaasta latautumisajasta, joka rajoittaa robon soveltuvuutta isoihin koteihin.

Lisää tutkittavaa


Suosittelemme tutustumaan laajaan robotti-imurien vertailupalveluumme, josta löytyvät lähes kaikki Suomessa myynnissä olevat robotti-imurit, tietoineen ja hintoineen.

Lue myös nämä
Tägit
ECOVACS Ecovacs Deebot T20 Omni robottimoppi robotti-imuri arvostelut
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.