Petteri Pyyny
1. syyskuuta, 2023 18:36
Google mahdollistaa näppärän tavan tallettaa linkkejä myöhempää käyttöä varten. Etenkin Androidilla toiminto on usein suoraan näkyvissä, mm. Googlen uutissyötteessä, jossa kirjanmerkkiä muistuttavalla ikonilla voi tallettaa kiinnostavat linkit itselleen talteen.
Hakukonejätti on jo vuosien ajan poistanut tekijänoikeuksien omistajien pyynnöstä piratismiin liittyviä linkkejä hakutuloksistaan, mutta nyt käytäntö on laajentunut myös käyttäjän itselleen tallettamiin kirjanmerkkeihin.
Chromeen fyysisesti talletettuihin kirjanmerkkeihin ei ole (ainakaan toistaiseksi) kajottu, mutta käyttäjän oman Google-tilin alle talletettuihin linkkeihin on iskenyt sama puhdistusvimma, jota yhtiö harrastaa myös hakutulostensa suhteen.
TorrentFreakin mukaan käyttäjälle oli vastattu Googlen toimesta, että osa hänen tallettamistaan linkeistä rikkoo Googlen käyttöehtoja - ja ne on sen vuoksi poistettu.
Kyseiset poistetut linkit osoittivat jo lakkautettuun KickAss Torrents -verkkosivustoon, joka oli yksi suosituimmista BitTorrent-linkkien jakelupaikoista. Ilmoituksen mukaan poiston syynä oli se, että osoite on poistettu myös Googlen hakutuloksista.
Omia Google Save -toiminnon kautta talletettuja linkkejä pääsee tarkkailemaan täältä. Käytännössä Yhdysvaltain DMCA-lainsäädännön pohjalta poistettuja linkkejä ei voi enää tallettaa omiin Google-tilin kirjanmerkkeihin. Chromen kirjanmerkkeihin niitä voi vielä lisätä, mutta on toki mahdollista, että sama käytäntö tulee voimaan myös niiden osalta jossain vaiheessa.