FluBot-haittaohjelman leviäminen saatiin haltuun alkuvuodesta, mutta nyt se tekee paluuta

Janne Yli-Korhonen
5. toukokuuta, 2022 16:21

Traficomin Kyberturvallisuuskeskus varoittaa Twitterissä FluBot-haittaohjelman paluusta. Kyseinen haittaohjelma on vakava uhka etenkin Android-puhelimille, mutta myös iOS-käyttäjien on syytä olla hereillä.
Edellinen FluBot-haittaohjelmakampanja saatiin taltutettua alkuvuodesta. Tuolloin Kyberturvallisuuskeskus kuitenkin huomautti, että uusi aalto saattaa tulla uudelleen tulevaisuudessa uudessa muodossa, sillä haittaohjelmaa ohjaava infrastruktuuri on edelleen olemassa ja tekijät ovat tehneet siihen aktiivisia muutoksia hiljattain.
Nyt tämä on siis tapahtunut, sillä haittaohjelmaa levittäviä viestejä on havaittu jälleen.
FluBotia levitetään tekstiviestin avulla. Tällä kertaa viesti kertoo saapuneesta ääniviestistä, joka vie voicemail appia tarjoavalle sivulle.

Sivun voicemail appia ei tule asentaa. Kuva: Kyberturvallisuuskeskus


Kyseessä on haittaohjelma, jota ei tule asentaa Android-puhelimelle. iPhonelle haittaohjelma ei asennu, mutta linkki voi ohjata esimerkiksi maksutietoja kalasteleville sivustoille.
FluBot-haittaohjelma varastaa Android-puhelimesta pankkitietoja, salasanoja, yhteystietoja ja levittää puhelimen kautta tuhansittain lisää tekstiviestejä ympäri maailmaa.
Aiemmin FluBotista on varoitettu marraskuussa ja heinäkuussa.

Lue myös nämä
Tägit
Android haittaohjelma FluBot
Käytämme evästeitä sivuillamme. Näin parannamme palveluamme.