Petteri Pyyny
11. kesäkuuta, 2021 15:28
Microsoft järjestää 24. kesäkuuta tapahtuman, jossa esitellään seuraavan sukupolven Windowsia. Huhut tulevan Windowsin ympärillä vellovat kiihtyvää tahtia ja jopa nimestä käydään nyt vääntöä netissä.
Vuosien ajan on kyselty sitä, tuleeko Windows 10 jälkeen enää mitään. Microsoftin virallinen kanta Windows 10 julkausun yhteydessä oli, että käyttöjärjestelmä ei enää koskaan vaihda numerointiaan, eli Windows 10 jäisi "viimeiseksi Windowsiksi". Sen jälkeen Microsoft onkin pitänyt lupauksensa - uusien Windows-versioiden sijaan Windows 10:ä on päivitetty isolla kädellä aina puolivuosittain.
Mutta nyt kaikki viittaa siihen, että jotain on tapahtumassa.
Tällä hetkellä huhumylly spekuloi näiden vaihtoehtojen välillä:
Yksi yleisimmistä spekuloinneista on se, että Windowsin nimestä tipautetaan kymppi pois ja siitä tulee pelkkä Windows - eli nykyinen tapa toimia jatkuisi, olisi vain yksi Windows, jota päivitetään jatkuvasti. Ainoastaan nimi lyhenisi.
Toinen kannatusta keräävä vaihtoehto on se, että Windows 10 vaihtuisi pelkkään Windowsiin. Mutta samalla isommille, vuosittaisille päivityksille annettaisiin nimet, samaan tapaan kuin Apple tekee oman macOS -käyttöjärjestelmänsä kanssa.
Eli vaikkapa vuoden 2023 iso päivitys Windowsiin olisi nimeltään Windows Redmond. Kyseessä ei olisi uusi, erikseen ostettava versio, ainoastaan käyttöjärjestelmän uusimman version nimi (nykyisen 20H2 -tyylisen nimeämisen sijaan).
Erilaisia viittauksia nimeen Windows 11 on löydetty useammastakin Microsoftin koodinpätkästä ja tiedotteiden sisältä, joten perinteisempi ratkaisukaan ei ole todellakaan poissuljettu. Eli voi hyvin käydä niin, että Windows 10 saa seuraajan, jonka nimeksi tulee Windows 11.
Mielenkiintoinen kulma on se, että Microsoftin tukisivu ehti hetken aikaa listaamaan sivuilla kaksi tuettua Windows-versiota: Windows 10 lisäksi myös Windows Sun Valley -nimisen käyttöjärjestelmän.
Ja tästähän tietysti repesi oma spekulaationsa. Onko kyseessä uuden käytöjärjestelmän nimi - vai kenties ainoastaan sen sisäinen koodinimi, kuten Windowsin versioilla usein on ollut Microsoftin historiassa.
Myös sitä on arvuuteltu, olisiko tulossa sittenkin kaksi erillistä Windowsia - toinen jatkamaan Windows 10 tarinaa nimellä Windows 11 ja toinen, täysin uusi käyttöjärjestelmä, jonka nimenä olisi Sun Valley?
Tähän pohdintaan on usein liitetty mukaan aiemmin tänä keväänä jo kuolleeksi julistettu Windows 10X, jonka piti olla Microsoftin isku Chromebookien suosion kasvua vastaan.
Noh, asiat selviävät parin viikon sisään tarkemmin...